Ruokatesti : Naudan maha

Mamma jatkoi Tiikerikissojen ruokakokeiluja ja laajensi kokeiluja lähinnä Jediä varten hankittuun jauhettuun naudan mahaan. Naudan mahaan sekoitettiin pikkuisen Latzia hajua ja makua tuomaan, kuten meillä päin tehdään aina kun otetaan kokeiluun uusi ruoka. Naudan mahaahan tosiaan saa isompana ja pienempänä pakkauksena. Tämä kyseinen paketti 400g ja ostettu Citymarketin pakastealtaasta. Lisäksi meiltä löytyy pakkasesta kilon paketteja naudan mahaa, jotka on tilattu Riitan kanaherkusta jättitilauksena yhdessä mamman koiria kasvattavan äidin kanssa. 400g naudan maha -paketti suli huoneenlämmössä melko hitaasti ja se otettiinkin meillä sulamaan illalla ja tarjoiltiin aamulla. Hajua tosta ruoasta ei lähtenyt paljon mitään, mutta sitäkin inhottavammalta se näytti.

Ruoka tarjoiltiin arvon herrasväelle kello yhdeksän pintaan aamulla ja kaikki kolme Tiikerikissaa ravasivat innolla katsomaan uutta ruokaa. Minnie, joka yleensä ottaa uudet ruoat innolla vastaan, tyytyi nuolemaan kupin sisältöä hetken aikaa, mutta Max ja Moira eivät kulhoihinsa edes koskeneet. Mamma nappasi naksukulhon pois (mikä meillä yleensä auttaa nirsoiluuun) ja jätti kulhot odottelemaan nälän tuloa, mutta...

... Kello yhden jälkeen näky oli edelleen tälllainen. Kupit olivat koskemattomia, eikä yksikään kissoista edes vilkaissut niihin päin. Neljä tuntiahan on suosituksellinen maksimiaika, mitä tuoreruokaa tulisi säilyttää tarjoilun jälkeen, joten mamma joutui pitkin kynsin kaapimaan kuppien sisällöt roskakorin pohjalle. Illalla tarjoiltu Latz tekikin sitten kauppansa erittäin hyvin.

Tiikerikissat siis antavat jauhetulle naudan mahalle kouluarvosanan 4-, mutta koska kyseistä ruokaa pakastimesta löytyy vielä useita kiloja, ei mamma aio luovuttaa sen syömiseen totuttamista.

Feliway ja rauhallinen joulu?

Kuten jotkut jo tietävätkin, Tiikerikissojen joukkoon on ensi viikolla liittymässä koiravahvistus cockerspanielineiti Jedin muodossa. Herrasväki on saanut totutella koirantuoksuisiin vaatteisiin ja koiratarvikkeiden kotiin tuomiseen jo pidemmän aikaan, mutta pennun lopullinen saapuminen tulee olemaan varmasti melkoinen shokki itse kullekin. Minnie tosin vietti lapsuutensa koirakodissa ja pikkuneiti saapuikin meille autolla, jossa se sulassa sovussa matkusti koiran kanssa. Taitaa tosin olla ne muistot jo Minnielläkin unohtuneet... Mamma viettää näillä näkymin ensimmäisen kuukauden kotona lapsenvahtina ja kauhealle pedolle eli Jedille on järjestetty eristetty alue myös sen ajaksi, jos lapset joutuvat keskenään jäämään kotiväeksi.

Lisäksi Tiikerikissojen elämää mullistaa näillä näkymin tammikuussa lähestyvä muutto isompaan, parvekkeelliseen asuntoon. Max ja Moira ovat olleet aktiivisia muuttajia ja matkustaneet autossa muuton vuoksi kerran jopa reilun 100 km ja ilahduttaen isäntäväkeä koko matkan ajan kuorolaulannalla.

Kuva: Vetcare

Viime muuton yhteydessä isäntäväki hankki Feliwayn hienon pistokkeeseen laitettavan haihduttimen, joka erittää feromoneja ja vaikuttaa kissojen mielialaan ja helpottaa mm. sopeutumista. Laite oli melko reilun hintainen, mutta auttoi selvästi, koska kissat olivat uudessa asunnossa heti paljon rennompia, kun laite oli ollut jo ennen herrasväen saapumista seinässä 48 tuntia. Haihdutin kuitenki koki ennenaikaisen tuhonsa, kun isäntäväki havaitsi sen haisevan todella vahvasti palaneelta. Haihdutin vietiin sitten tarkastettavaksi ja todettiin, että kärähtänythän se oli ja pois heitettävä. Kuitti oli tietenkin kadonnut muuton yhteydessä jonnekin, joten uutta ei korvaukseksi saatu, vaikka ikää ko. haihduttimella oli vain pari viikkoa.

Tiikerikissat tiedustelevatkin, olisiko muilla kissaperheillä vinkkejä koiranpentuun totuttelemiseen sekä hyviä vinkkejä sekä koiran tulon että muuton tiimoilta?

Kirjeitä Joulupukille

Koska joulukuu on jo pitkälle, katsoivat Tiikerikissatkin parhaaksi kirjoittaa Joulupukille, etteivät jää lahjoja vaille. Mamma toimi kirjurina ja voi vakuuttaa, että Max, Minnie ja Moira itse halusivat juuri nuo lahjat. Asiaan ei vaikuttanut millään muotoa se, että Minnie on aloittanut rappuun karkailun ja on kovin kiinnostunut ikkunoista niiden ollessa auki, eikä myöskään se, että Max on muutamaan otteeseen tehnyt päivän mittaisen karkumatkan avattuaan ikkunan säpistä. Moiraa tosin ei ulkoilu talvisäässä kiinnosta edes sen vertaa, että viitsisi lähestyä aukinaista ovea tai ikkunaa, mutta kaiketi Moira toivoo nimilaattaa ensi kesän mökkireissuja ja ulkoiluja varten.

Joulupukkia odotellessa isäntäväki toi Maxille ja Minnielle pannat Citymarketista. Hintaa pannoilla oli 1,99€ per kappale. Moira saa jatkaa eloaan pannattomana ainakin jouluun asti. Meillähän kaikilla kissoilla on valjaat, joissa ulkoilu on yleensä tapahtunut, mutta valjaista ei hirveästi hyötyä ole, jos kissa livahtaa salaa ulos, koska niitä ei viitsi jatkuvasti pitää päällä, toisin kuin pantaa. Ulkoilut aiotaan kuitenkin toteuttaa yhä valjaissa.

Max esittelee ylpeänä uutta pantaansa. Eipä tunnu kumpaakaan Tiikerikissaa pahemmin pannan kantaminen kiusata, koska kumpikaan ei ollu yhtään sitä yrittänyt rapsutella eikä repiä pois. Oikeastaan kumpikaan ei ole pahemmin osoittanut mitään merkkejä siitä, että pannan olemassaoloa edes huomattaisiin. Katsotaan, muuttuuko ääni kellossa kun pantaan lisätään Joulupukin toivonmukaan tuomat nimilaatat. 

Tiikerikissoilta siis täydet pisteet Prisman halpis-pannoille, ainakin toistaiseksi. Ainoana miinuksena pannoissa oli kulkunen, jonka tosin sai helposti saksien avulla napsaistua pois. Mamma nimittäin ei jaksa kuunnella jatkuvaa kilinää joka suunnasta. Ja onneksi hintakaan ei päätä huimannut, joten ei harmita, jos pannat kohtaavat tuhonsa ennen ensi kesää!

Arkistojen kätköistä osa 2

Tällainen ihastuttava kissa onnistuttiin tallentamaan kameralle muutama vuosi sitten. Mamma taas kaiveli arkistojaan ja löysi hauskaa kuvamateriaalia tällä kertaa Moirasta! Yllä olevassa kuvassa Moira elementissään... Kyllä siamilainen on kaunis kissa, kuten on pakko jälleen todeta!

Harvinainen, tarkentunut kuva Moirasta. Aikalailla kaikki noi alkuajan kuvat on tarkentumattomia, koska Moira luikahti aina karkuun kun kuului rasahdus, tömähdys tai jokin muu hirvittävä ääni. Piilossa sitten pysyttiin seuravat pari tuntia, joiden jälkeen uskalsi käydä jo kurkkimassa että onko turvallista tulla esiin.

Moira elementissään! Moiralla on järjettömän pitkä kieli ja aina toisinaan (suomeksi: usein) se roikottaa kieltä ulkona. Usein rituaaliin kuuluu myös kieroon katsominen samalla. Moira saattaa mennä ympäriinsä pitkänkin aikaa kieli pihalla.

Aikaa jolloin Max oli vasta Moiran kokoinen! Moira sai kärsiä Maxin murrosiästä ja sai turpaansa monta kertaa päivässä. Peitot ja tyynyt vaan lenteli kun Max ja Moira otti matsia keskenään. Nykyään siinä on vielä Minniekin mukana, joten meno on jo aika hurjaa...

Arkistojen kätköistä osa 1

Mamma kaiveli salaisia arkistojaan eli ulkoista kovalevyä ja löysi otoksia hyvin pienestä kissasta, joka saapui neliviikkoisena ilahduttamaan mamman elämää oikean äitinsä hylkäämänä! Joten tadaa, saanko esitellä juniori-Max! Ensimmäiset kuvat taitaa olla kuuden viikon ikäisestä Maxista, kun kamera oli huollossa alkuajat... Kovin oli pieni kissa... Maxilla ei tosiaan tota kokoa saapuessaan ollut kamalasti. En tiedä yhtään, että paljon se olis painanut, koska en tajunnut sillon punnita. Kuitenkaan hiekkalaatikolle ei ollu mitään mahdollisuuksia Maxin kiivetä, vaan laatikkona käytettiin tollasta tosi matalaa uunivuokaa, mihin se sit kiipesi. Ehkä noi sanomalehdet antaa vähän osviittaa koosta.

Tässä melko pieni Max myöskin. Toi hiiri on siis sellanen melko pieni hiiri, näyttää näissä ihan järjettömän isolta! Toi keskimmäinen kuva on mamman lemppari; ihanat silmät!

Ja tässä pikku-Max tutkiskelee maailmaa mamman kyljen päältä! Ekana iltana meillä oli niin järjetön kiljuminen - mamma ei vieläkään ymmärrä, miten jostakin niin pienestä voi lähteä niin iso ääni - että Max oli pakko ottaa sänkyyn nukkumaan, missä on se siitä asti nukkunut... Huoh. Ja Moiran tuloon astihan Maxista ei päässyt eroon hetkeksikään, jopa suihkuun piti tulla mukaan (tosin lavuaariin makaamaan, mistä sitten tasaisin väliajoin kommennettiin ja tarkastettiin, että mamma on yhä tallella) tai muuten oven takana alkoi järjetön kiljuminen.

Tässä vähän isompaa Maxia. Alkaa vissiin olemaan näissä kuvissa luovutusikäinen... Max tykkäsi purra ja raapia ihmisiä ja juosta sitten mamman syliin turvaan tai vaihtoehtoisesti johonkin muualle turvaan. Uhmaikä iski päälle...Tän enempää pikku-Maxista ei oikeastaan ole kuvia ihan näiltä pentuajoilta, oli meinaan aika vauhdikas tapaus.

Kolmessa viimeisessä kuvassa vajaa puolivuotinen Max. Kuvista näkee, miten hurjaa vauhtia Max on kasvanut. Harmittaa, etten oo enempää kuvia Maxista ihan pienenä napannut...

Ruokatesti : Silakkafileet

Tuolla aiemmin ruokamerkinnässä lupailin, että teen erillisen merkinnän silakkafileiden syönnistä, kun se ihmisiä kiinnosti, joten tässäpä se nyt tulee. Meidän perheessähän kissat syö säännöllisin väliajoin kalaa ja muita mereneläviä ja silakkafile otettiin kokeiluun, koska Roope-kissa siitä tykkäsi kovasti meillä ollessaan ja Minnie kun ei pahemmin siiasta välitä...

Muutamasta kaupasta jouduttiin etsimään, ennen kuin löytyi noita fileitä. Prismasta taisi nämä lopuksi löytyä. Ja tosissaan näähän on pakasteita, eli pakastealtaasta kalapuikkojen ja muiden vierestä. Hintaa taisi olla reilut 3€, jos oikein muistan. 

Tosi isona plussana pidän ite sitä, että noi fileet ei jää kiinni toisiinsa ja sen takia niitä on helppo ottaa vaan se tarvittava määrä sulamaan. Ja toinen iso plussa heti perään on, että ne sulaa huoneenlämmössä noin tunnissa. Itse sulatan ne vaan tiskipöydällä (johon meillä kissoilla ei ole asiaa) talouspaperin päällä. Herrasväki tosin mouruaa ja huutaa koko tunnin, kun keittiöstä tulee hyvät kalan tuoksut.

Meillä tarjoilu toimitetaan sanomalehtien päältä, koska noihan ei kupissa pysy ja kalasta tahmea lattia ei ole mamman mieleen...

... Joskaan Max ei tätä käskyä noudata, vaan kalat syödään joka kerta lattialta. Kissat otti - Moiraa lukuunottamatta - kalat heti vastaan tosi hyvin. Kymmenisen minuuttia taisi mennä noiden kolmen kalafileen tuhoamiseen yhtäjakoisesti. Ensin tietenkin kala pitää nuolla puhtaaksi ennen kuin sen voi syödä, ja syödessä kehrätään hirveästi.

Kuten tossa jo sanoin, Moira ei liiemmin aluksi perustanut silakkafileestä vaan tyytyi katselemaan kauempaa. Moira tosin on aika ollut tosi kranttu ruoan suhteen, joten sen nirsoilu ei pahemmin yllättänyt.

Mutta sitten - suureksi yllätykseksi - Moirakin söi puolikkaan fileen, kun se kannettiin suoraan nenän alle, josta Minnie kävi sen sitten syömässä loppuun.

Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi silakkafileitä kissoille. Oli tosi positiivinen yllätys, että jopa Moira söi kyseistä ruokaa, joten taitaa olla sen verran herkkua, ettei viitti nirsoilla superkrantutkaan.

Tuplajuhlapäivä!

Tänään rakas Moira-rouvamme viettää 7-vuotispäiväänsä!

Moiran syntymäaika oli melko pitkään täysi salaisuus ja luultiin Moiraa pitkään vuotta vanhemmaksi. Ihan vähä aikaa sitten vasta selvisi, että Moira on syntynyt marraskuussa 2003. Syntymäpäiväksi päätimme omatoimisesti valita marraskuus 23. päivän myöhemmin selviävästä syystä. Rouva päivänsankari ei tosin ole syntymäpäiväänsä hirveämmin juhlinut, koska isäntäväeltä loppui juhlaideat kesken... Moira kun ei ole oikein  ruoanystävä vaan vain harvat ja valitut ruoat kelpaavat. Suurta herkkua eli Oltermanni-juustoa ja keittokinkkua Moiralle on kuitenkin tarjoiltu normaalista poiketen ja niitä on huristen syöty. Pitää kuitenkin ottaa muutaman vuoden juhlat takaisin, raukalle tuskin on koskaan synttäreistään edes kerrottu. Lahjoja Moiralle ei myöskään hankittu, koska lelut ei Moiran mieleen ole... Ei ole isäntäväki tainnut nähdä koskaan Moiraa leikkimässä leluilla, vaikka pitkin lattioita lojuu järjetön määrä erilaisia kissanleluja. Eiköhän Moiralle paras lahja ole se, että on koko päivän saanut nukkua jonkun sylissä.

Juhlan kunniaksi julkaistakoon Moirasta muutama kuva, joita blogista ei ennestään löydy.

Moira ei toisinaan ole kovin kuvauksellinen...

Lisää kuvia Moirasta mamma lupaa laittaa, kunhan saa niitä tuolta ulkoisen kovalevyn kätköistä kaivella!

Kuten otsikko kertoo, vietämme tosiaan tänään tuplajuhlia. Tuplajuhlat siksi, että

Minnie täyttää tänään 6kk eli puoli vuotta!

Minnie siis on syntynyt 23.5.2010 ja koska puolivuotispäivä osui lähelle Moiran syntymäaikaa, päätimme viettää niitä yhdessä. Minnien ensimmäisen puolivuotisen kunniaksi julkaistaan kuvia Minnien ensimmäisiltä päiviltä ja nykyisiä kuvia, huomaatteko eron?

Ihka ensimmäinen kuva Minniestä kun neiti meille saapui 12 viikon iässä! (Ei paljon pelottanut kuljetushäkissä)

Ekoina päivinä Maxin kanssa syömässä

Minnie ja silmätulehdus...

 Verratkaapas tätä tohon aiempaan ruokailu-kuvaan!

Ja verratkaa Moiran ja Minnien nykyistä kokoeroa, tyttö kasvaa hyvää vauhtia!

Meillä siis jatketaan Minnien 1-vuotispäivän odottamista ja Moiran 8-vuotispäivän odottamista! Ennen niitä tosin vietetään Max-herran 3-vuotispäivää.