Näytetään tekstit, joissa on tunniste max. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste max. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. marraskuuta 2011

Uutta suuntaa elämään

Nyt ei ole tullut paljon kirjoiteltua; on sen verran paljon tapahtunut kaikkea elämässä. Tiikerikissojen "vanhempien" tiet erkanivat kuukausi sitten ja Max ja Moira pääsivät evakkomajoitukseen mamman isän luokse Helsinkiin. Omakotitalossa riittää hienosti tilaa mennä ja touhuta. Maxin lempparihommaa on ollut lattiatasossa sijaitsevan jääkaapin oven avaaminen, jotta koirat ja herra itse pääsevät sinne välipalalle. Mamma on joutunut itse ajamaan Uusimaa - Kanta-Häme - Pirkanmaa -väliä jatkuvalla syötöllä hoitamassa muuttoasioita, eroasioita sekä uusia työ- ja asuntoasioita. Uusi koti löytyi Tampereelta ja muutto olisi tarkoitus tehdä kuun alusta.

Asioita mutkistaa edelleen se, että mamman aiemmin oireilematon kissa-allergia (joka tosin todettiin jo ala-asteella tehdyssä allergiatestissä) on viimeisen vuoden nostanut päätään ja tällä hetkellä tilanne on jo sellainen, että kissojen kanssa on vaikea hengittää ja olo on jatkuvasti flunssainen. Lääkärin kanssa keskusteltiin asiasta ja ehdotus oli se, että kokeilen jatkaa yhden kissan kanssa. Eroitkujen lisäksi nyt on siis itketty myös sitä, että koko perhe tuntuu hajoavan pienessä ajassa. Ensin pikku-Minnie katosi (eikä ole mitään kuulunut), sitten ero ja nyt vielä kissasta luopuminen. Oon viettänyt monta unetonta yötä miettien ja pohtien, halaillen kissoja ja itkien vähän lisää. Lopulta tulin tulokseen, että Max-poika sopeutuu luultavasti noista kahdesta helpommin ja sille kodin etsimisen luulisi olevan helpompaa. Poika on kuitenkin ihmisrakas ja kiltti, tulee toimeen kaikkien muiden kissojen ja muidenkin eläinten kanssa. Moiralla taas painaa menneisyydessä se, että se on ennen mulle tuloaan ollut pikkuisen agressiivinen ja kynnestä on tullut yhdelle jos toisellekin.

Nyt on siis hyvä koti haussa Maxille. Luopuminen sattuu niin paljon, ettei mitään rajaa, koska poika on ollut mulla neliviikkoisesta rääpäleestä, mutta en uskalla enää riskeerata omaa terveyttä tän enempää, koska ajatus elämästä kokonaan ilman eläimiä on aika kammottava.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Muutosta ruokavalioon ja kuvapäivitystä

Päiväuniaika.

Tänään todettiin, että Max on nykyisin aika... Iso. Lihava. Valtava. On jo aiemmin todettu, että se mussuttaa ihan omaksi ilokseen noita kuivaraksuja ja tänään päädyttiin siihen tulokseen, että raksukuppi lähtee pois. Tähän asti se on ollut aina esillä, koska Moira syö pieniä määriä pitkin päivää, mutta nyt otetaan kokeiluun toinen tyyli. Lisäksi nappulat vaihdetaan melkein kokonaan pois ja syötetään raakaruokaa, kuten tehtiin vielä vuosi sitten (jostain syystä muuton yhteydessä siirryttiin taas takaisin raksuihin...). Toivotaan, että saadaan kollilta pikkasen painoa pois, koska sen jalalle ei tee hyvää toi ylipaino. Onko muilla onnistunut kissan laihduttaminen millaisilla tuloksilla?

Minniestä ei edelleenkään jälkeäkään. Huomenna aloitetaan häkitys tässä lähiympäristössä, jos vaikka saataisiin se kiinni. Mun hyvällä tuurilla ensimmäisen yön jälkeen meillä on kettu häkissä ja joudun soittelemaan läpi kaikki mahdolliset yhdistykset VPK:stä Metsästäjäseuraan, että joku tulee vapauttamaan ketun.

Loppuun vielä muutamia kuvia kahdesta jäljellä olevasta katista.



lauantai 22. lokakuuta 2011

Kaksi viikkoa kateissa


Kaksi viikkoa on jo odoteltu Minnietä kotiin. Pari ilmoitusta on tullut, mutta kumpikin oli sitten loppujen lopuksi eri kissa. Ilmoituksia on puoli kaupunkia ja nettiä täynnä ja nyt vaan odotellaa, että saadaanko katti vielä kotiin... Kuultiin, että tässä meidän pihapiirissä on pyörinyt kettuja. Toivottavasti ei ole Minnie sellaista kohdannut, se kun on niin hömppä, että menee varmasti ketun kanssa tuttavuutta tekemään ja päätyy iltaruoaksi.

Toiset kissat on vähän ihmeissään kun ovat jääneet kahdestaan. Max huutaa kaikki illat kun se kaipailee juoksukaveria ja Moirakin mouruaa parvekkeen ovella. Ja Moira-raukka joutuu kestämään Maxin rajuja leikkejä, kun ei ole ketään muuta leikkikaverina.


keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kissan salapaikka



Max keksi uuden kivan pesän. Isäntäväki ei tosin ole kovin innostunut tästä mahtavasta pesäpaikasta... Sohva olisi kivempi ehjänä ja ilman tuhansia kissankarvoja sen sisällä. Moiran kanssa sohvansisus toimii nykyisin myös salapaikkana, kun pitäisi laittaa silmätippoja. Moirallahan tuntuu olevan edelleen toi ikuinen silmätulehdus, joten tippoja laitetaan kahdesti päivässä, mistä katti ei ole kovin innostunut.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kesäkuulumisia

Max löysi nukkumapaikan tyynyn sisästä.

 Tiikerikissojen kesä on kulunut hienosti. Mökille katit eivät ole päässeet vielä, koska ei olla saatu aikaiseksi viettää lähimmällä mökillä aikaa enempää kuin vuorokauden kerrallaan, jolloin kisuja ei viitsi mukaan ottaa lainkaan. Kohta puoliin olisi kuitenkin tarkoitus viikko viettää mökillä, jolloin myös kissat pääsevät mukaan.

Edellisessä viestissä kirjoitin ruokavalio muuttamisesta ja nyt on ryhdytty toimeen. Raksuna meillä on nykyisin

Christopherus Sensitive ja jo nyt huomaa, ettei turkista irtoa niin paljoa karvaa. Lisänä on tosin ollut Omega3-kapseleita, joiden suosio kissojen keskuudessa on tasan nolla, ellei jopa miinuksella. Lisäksi pitäisi tehdä nyt tilaus Kennelrehulle ja ostaa kateille sekä piskille lisää raakaruokaa.





Miten on muilla kissablogaajilla mennyt kesä?

maanantai 23. toukokuuta 2011

Ihan oikeasti aikuinen Minnie!


Pikku-Minnie juhlii tänään ensimmäisiä syntymäpäiviään! Juhlapäivää vietettiin sitten rattoisasti toipuen strelisaatiosta kauluri päässä. Synttärifiiliksiä nostatti myös se, että leikkauksen jälkeen Minnie okseni eläviä suolinkaisia. Matokuuri kohtasi siis kaikkia katteja ja Jediä ja tällä hetkellä eletään desinfioidussa kodissa. Uusi matokuuri seuraakin sitten viikon päästä ja taas viikon päästä yksi. Isäntäväki ihmettelee kovasti, että miten matoja voi olla kun kaikki kissat ja koira on madotettu useammin kuin sisäkissoja kuuluisi madottaa. 


Eläinlääkäri suositteli Minnielle käytettäväksi pukua leikkauksen jälkeen, etteivät muut kissat ja Minnie itse pääse nuolemaan haavaa. Puettiin siis nukkuvalle kissalle päälle Jedin pieneksi jäänyt puku. Puku pysyikin sitten päällä muutaman minuutin, kun tokkurainen pikkukissa repi sen heti päältään pois...


Seuraavaksi turvauduttiin toiseen suositukseen eli puettiin Minnielle päälle sukkahousuista tehty vaate. Se toimikin sitten huomattavasti paremmin, mutta senkin käyttö hylättiin, kun Minnien kieli ja kynnet olivat kokoajan puvussa kiinni ja toiset kissatkaan eivät olleet kiinnostuneita pesemään ja puhdistamaan Minnietä.


Nyt meillä mennään ihan vain kaulurilinjalla siis. Isäntäväki on saanut yöllä tosin nousta katsomaan, että mistä kuuluu ääniä, kun Minnie ei tajua ettei edes kaulurin kanssa voi kävellä seiniä ja tavaroita päin. Viikko vielä pitäisi kissaraukan liikkua kaulurin kanssa ja sitten koittaa vapaus - niin kaulurista kuin ainaisista kiimoistakin.


Loppuun vielä toteamus siitä, että Tiikerikissojen isäntäväki uskoo saaneensa siamilaisen tilalla jonkin pussieläimen tai sademetsän asukin. Kentie kummituseläimen...

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Parveke, oi parveke


Maxin lempipaikaksi uudessa asunnossa on muodostunut parveke. Vahdittuna Max-herra saakin oleilla parvekkeella päiväsaikaan, koska yöt ovat vielä sen verran viileitä, että Maxin iltaulkoilut loppuivat kun kaikki kissat alkoivat taas aivastella. Päiväsaikaan parveke on kuitenkin kovassa käytössä, kun myös Minnie ja Moira käyvät nauttimassa auringosta.

Luvassa taas kuvapainoitteinen merkintä, koska mamma innostui räpsimään kuvia kateista (ja etenkin Maxista) oikein olan takaa...


 Minnie nautiskelemassa iltapäiväauringosta. Takana isäntäväen loistava aitaviritelmä, jotta kissat eivät karkaa naapuriin. Hyvin on toiminut ainakin toistaiseksi!







Max vakiopaikassaan vahtimassa menoa. Mitä lie kummajaisia Max sitten näkeekin tuolla olohuoneen ikkunassa, jonne se niin intiivisesti tuijottelee...


Ja uskaltautuuhan se Moirakin välillä parvekkeelle. Moiran lempipaikka on sohvan virkaa tekevä vieraspatja, joka kauniilla ilmalla on säilössä parvekkeella. Siinä on huomattavasti mukavampi istua kuin pelkällä lattialla tietävät sekä isäntäväki että Tiikerikissat.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Taidekuvausta alá Tiikerikissat

Mamma nappaili lapsista muutaman valokuvan, kun sattui kamera olemaan kädessä ja aurinko paistoi nätisti ikkunasta. Kissatkin olivat kerrankin kaikki rauhallisia ja kuvauksellisia. Minnien rauhallisuus tosin loppui siihen, kun kamera heijasti kivoja pikku valopilkkuja seiniin...


Mustavalko-Max. Mamma on alkanut viimeaikoina tykkäämään rajuista kontrasteista ja melkein kaikki kunnon kuvat mitä koneella on muokattuna on mustavalkoisia...


Mustavalkokissat. Minnie metsästää valoja taustalla ihanalla ilmeellä.


Ja Moira-katti sinisilmä. Mamman äiti teki Moiralle oman peiton, kun lapsiraukka palelee kokoajan.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Kissa kesäkuntoon!

Minnien tulon jälkeen Max-herramme on päässyt keräämään hieman talviravintoa, josta nyt pyritään kuitenkin pääsemään eroon. Kissanpentujen raksut vaihdettiin aikuisten raksuihin ja märkäruoan määrää pienenettiin sillä seurauksella, että Max uskoo tällä hetkellä kuolevansa nälkään.

Mamma nappasi Maxista joku aika sitten muutaman hauskan kuvan, kun herra keikkaroi keittiönpöydällä esittelemässä steariinista häntäänsä. Maxhan tosiaan kävi dippaamassa häntänsä kynttilään ja kulki kuukauden verran kantaen hännässään mukana kahta isoa steariinikönttiä, joita mamma ei saanut irti edes leikkamalla, koska olivat ihossa kiinni. Lopuksi sitten irtosivat kaikki karvat steariinin ympäriltä ja Maxilla oli pitkään kaljuja läiskiä hännässä. Tällä hetkellä karva on alkanut jo vähän kasvamaan, joten Max ei ehkä jää kaljuhännäksi!


Max tarkkana; lattialla menee saalis...

Eipä mennytkään! Vaara ohi, aika ottaa rennosti.

Ei mutta, tuollahan se saalis taas menee!


Ja loppuun vielä kokeilukuvaa Moirasta ilman salamaa vanhalla kameralla. Uutta mamma ei ole vieläkään (kolmen kuukauden jälkeen) päässyt testaamaan, koska akkulaturi on kadonnut teille tietämättömille ja uuden hankinta tuntuu aina jäävän, kun rahaa tipahtaa tilille...


Moira siis peruselementissään. Kieli ulkona ja tuima ilme naamalla... On se siamilainen kyllä kaunis kissa.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Testissä kissanminttupallo


Tässä eräänä päivänä esiteltiin arvon herrasväelle Mustista ja Mirristä löytynyt kissanminttupallo. Pallo on yllä olevassa kuvassa keskellä muovipussissa. Hintaa ostokselle tuli 4,50€. Toisin kuin useimmat kissanlelut, pallo on kova ja melko painava ja pitää lisäksi aika kovaa ääntä parkettilattialla pyöriessään.



Ensin palloa tutkittiin hieman kauempaa ja nuuskittiin kovasti ilmaa. Ensimmäisenä pallon luokse uskaltautui Minnie, joka tosin ei heti tajunnut, mitä mokomalla pallolla kuuluu tehdä ja luovuttikin pallon nuuskinta -paikkansa Maxille, joka puolestaa ei tajunnut, että kyseinen kapistus oli leluksi tarkoitettu, vaan pallo sai totaalisen pesuoperaation. Moira taas innostui hinkkaamaan itseään palloon ja sen jälkeen hinkkaamaan itseään kaikkeen mahdolliseen.


Hetken aikaa meno oli melko rauhallista ja tyyntä, kun kissat yksi toisensa jälkeen tutustuivat palloon. Jonkin aikaa Minnie jopa pyöritteli palloa ympäriinsä, kunnes Max takavarikoi hurmaavan tuoksuisen lelun omaan yksityiseen tuoksutteluunsa.


Lopulta meno yltyikin melko hurjaksi ja kissat sähisivät ja suhisivat ja jahtasivat toisiaan ympäri asuntoa. Aina välillä piti käydä vähän haistelemassa ja maistelemassa palloa ja jatkaa sitten menoa.

Yleisarvosanaksi kissanminttupallo saa Tiikerikissoilta kouluarvosana kahdeksan. Tällä hetkellä pallo lojuu sohvan alla, eikä sillä kukaan ole hetkeen leikkinyt, eli suosikkileluksi se ei kohonnut. Mamma itse ei jättäisi lelua "tuoreena" kissoille, jos isäntäväkeä kotona ei olisi, koska meno todellakin yltyi melko hurjaksi toisinaan. On myös huomioitava, että kissanminttu saa kissat janoisiksi ja Tiikerikissatkin litkivät suuren kulhon vettä lelulla leikkimisen jälkeen.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Muuttamisen riemut!


 Tiikerikissoilla on tosiaan menossa muutto jälleen kerran. Isäntäväki tuntuu olevan muuttamisen ystäviä, mikä ei kyllä oikeasti pidä paikkaansa. Max ja Moira ovat muuttaneet emännän mukana melkoisen monta kertaa. Lasketaanpas; ensiksi kumpikin muutti Vantaalle emännän luokse omia reittejään, josta muutettiin Helsinkiin Haagaan, jotta emäntä pääsisi kulkemaan töihin ja kouluun paremmin. Koska kämppis muutti pois ja asunto olisi ollut liian kallis yksin asuttavaksi, muutti emäntä Haagasta takaisin Vantaalle, joskin eri osoitteeseen, josta parin kuukauden jälkeen emäntä päättikin muuttaa yhteen Tiikerikissojen iskän kanssa. Nyt tämäkin kaksio alkoi jäämään pieneksi, joten vuorossa on taas muutto, joskin nyt asuntoon, jossa olisi tarkoitus asua pidempään... Max ja Moira kuitenkin tiesivät heti laatikoiden saavuttua, mitä on tiedossa. Laatikot tutkittiin tarkkaan ja muutto-operaatiota on seurattu vieressä mouruten. Herrasväen suureksi suruksi kiipeilytelineet vietiin jo uuteen asuntoon, jonne Tiikerikissat eivät pääse vielä remontin vuoksi, vaan herrasväen muuttopäivä on 8.1.


Minnie keksi myös, että laatikot ovat vallan mainioita sänkyjä. Isäntäväki on tosin eri mieltä, sillä laatikoita ei ole ilmeisesti tehty kestämään kissan painoa. Laatikot ovat nimittäin alkaneet hajoilemaan jo ennen kuin tavaroita on saatu muutettua. 



Muuttohommissa herrasväki on ollut muutenkin aktiivisesti mukana. Pakkaamista on täytynyt vahtia silmä kovana ja mieluiten rivissä istuen. Minnie on saanut tehtäväkseen hoitaa perinpohjaiset tarkastukset, kuten kaappiin kiipeämisen ja laatikoissa mylläämisen. Isot kissat hoitavat siten tarkkailupuolen. Tosin mamma ei kyllä tiedä, että kuinka kauan Minnie voidaan laskea pikkukissaksi, koska Minniehän on jo Moiraa isompi, vaikka ikää on vasta vajaa kahdeksan kuukautta. Jäänityksellä odotetaan, minkä kokoinen Minniestä kasvaa.

Miten muiden kissaperheiden muutot ovat sujuneet? 

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Arkistojen kätköistä osa 3



Arkistojen kätköistä löytyi kuin löytyikin muutama lisäkuva pikku-Maxista! Kun katsoo näitä ja sitten tota perisuomalaista maha pystyssä makaavaa raidallista miestä tossa sohvalla niin yhteys näiden kahden välillä vaikuttaa hyvin pieneltä... Maxkin oli joskus pieni ja siitä löytyy siis myös todistusaineistoa!


Maxin lempimetkuja oli käydä tonkimassa roskista (Moira avuliaasti avasi roskiskaapin) ja roskien kaivelun jälkeen Max haisi ihan järjettömän pahalle, joten mamma nappasi reilun puolivuotiaan Maxin kainaloon ja painui pesemään pojan. Voi sitä huudon ja tuskan määrää mikä Maxista lähti. Onneksi myös haju lähti, mutta roskien kaivelu jatkui, kunnes tajuttiin hankkia salpa roskiskaappiin.


Vähän reilu puolivuotias Max näyttää melkolailla kapeammalta kun nykyinen Max. On se ollut hoikka poika - joskus. Kuvasta näkee, että kaikki kielletty oli mitä kivointa leikkimateriaalia. Esimerkiksi mamman kameran linssisuojuksella oli kauhean kiva pelata taloa ympäri...


Jälleen puolivuotiasta Maxia. Kun mamma tuli töistä kotiin, alkoi makkarissa järjetön mouruaminen ja huuto, joka jatkui niin kauan, että Maxia käytiin moikkaamassa. Siellä sitten odotti yllä olevan kuvan esittämä tilanne, jossa Max näytti lähinnä kalatiskin kuolleelta kalalta... Isäntäväki ei toki ollut lainkaan Maxin pienen tassun alla...



Taas vähän isompaa Maxia. Ikää näissäkin kuvissa alle vuoden, mutta kissa on selvästi jykevöitynyt jo. Sänkykuvia löytyy melko paljon, koska mamman sänky oli mitä parhain paikka leikkiä, nukkua, syödä ja tehdä kaikki mahdollinen. Max nukkuikin pitkän aikaa tulostaan lähtien tyynyllä mamman pään vieressä; poika varmaan varmisti, ettei mammaa ala pelottamaan yön aikana. Tyynyllä nukkumistapa onneksi loppui, kun muutettiin ja löytyi uusi jännä paikka keittiön ylähyllyjen ja jääkaapin päältä!

Muutoin Tiikerikissoille kuuluu lähinnä muuttoa. Laatikoita on tuotu ja pakattu ja muutto lähenee. Tammikuussa koko porukka muuttaa väljempiin tiloihin muutaman kilometrin päähän.

torstai 23. joulukuuta 2010

Täystuho saapui!


Eilen haettiin kotiin pikkuinen Jedi-neiti. Mamma jännitti aikalailla, että miten kissalapset ottavat vastaan koiralapsen, mutta isäntäväen pitänee koputtaa puuta ja todeta, että rauhallisesti meni alku ainakin. Kun Jedi laskettiin lattialle Max ja Minnie saapuivat tutkimaan uutta tulokasta, jota sitten kytättiin turvallisen välimatkan päästä. Muutaman kerran sähistiin, kun hölmö pikkukoira eksyi liian lähelle ja Max kerran läppäisi Jediä pehmeällä tassulla päähän, kun hirviöpentu puraisi hännästä.




 Matkasta uupunut Jedi käpertyi melko nopeasti kerälle kissankoriin ja isäntäväen yllätykseksi Max ja Minnie kävivät vuoronperään tutkimassa ja nuuskimassa tulokasta lisää. Minnien piti tosin myös testata, voiko uudella perheenjäsenellä leikkiä, josta mamma joutui hieman torumaan. Loppuillasta köllöteltiin kuitenkin jo samalla sohvalla koko porukka eikä sähinääkään ole enää kuulunut. Max jopa intoutui leikkimään narulla ja Minnie hiirellä, vaikka koiralapsi peuhasi vieressä omien lelujensa kimpussa.


Tänä aamuna Minnie jopa vallan intoutui ja taisi todeta, että kaksin aina kaunihimpi. Neiti nimittäin ryömi hetken miettimisen jälkeen nukkuvan Jedin kylkeen kiinni. Kylki kyljessä köllöttely tosin loppui, kun Jedi heräsi päivänokosiltaan.

Moiraakaan pennun tulo ei ole ainakaan isäntäväen näkökulmasta häirinnyt. Rouva kävi kerran vilkaisemassa Jediä, ennen kuin suuntasi omaan köllöttelypaikkaansa nojatuolin käsinojalla. Tälläkin hetkellä mamman päivittäessä kuulumisia Max ja Minnie kuorsaavat Jedin kanssa sohvalla.