Uutta suuntaa elämään

Nyt ei ole tullut paljon kirjoiteltua; on sen verran paljon tapahtunut kaikkea elämässä. Tiikerikissojen "vanhempien" tiet erkanivat kuukausi sitten ja Max ja Moira pääsivät evakkomajoitukseen mamman isän luokse Helsinkiin. Omakotitalossa riittää hienosti tilaa mennä ja touhuta. Maxin lempparihommaa on ollut lattiatasossa sijaitsevan jääkaapin oven avaaminen, jotta koirat ja herra itse pääsevät sinne välipalalle. Mamma on joutunut itse ajamaan Uusimaa - Kanta-Häme - Pirkanmaa -väliä jatkuvalla syötöllä hoitamassa muuttoasioita, eroasioita sekä uusia työ- ja asuntoasioita. Uusi koti löytyi Tampereelta ja muutto olisi tarkoitus tehdä kuun alusta.

Asioita mutkistaa edelleen se, että mamman aiemmin oireilematon kissa-allergia (joka tosin todettiin jo ala-asteella tehdyssä allergiatestissä) on viimeisen vuoden nostanut päätään ja tällä hetkellä tilanne on jo sellainen, että kissojen kanssa on vaikea hengittää ja olo on jatkuvasti flunssainen. Lääkärin kanssa keskusteltiin asiasta ja ehdotus oli se, että kokeilen jatkaa yhden kissan kanssa. Eroitkujen lisäksi nyt on siis itketty myös sitä, että koko perhe tuntuu hajoavan pienessä ajassa. Ensin pikku-Minnie katosi (eikä ole mitään kuulunut), sitten ero ja nyt vielä kissasta luopuminen. Oon viettänyt monta unetonta yötä miettien ja pohtien, halaillen kissoja ja itkien vähän lisää. Lopulta tulin tulokseen, että Max-poika sopeutuu luultavasti noista kahdesta helpommin ja sille kodin etsimisen luulisi olevan helpompaa. Poika on kuitenkin ihmisrakas ja kiltti, tulee toimeen kaikkien muiden kissojen ja muidenkin eläinten kanssa. Moiralla taas painaa menneisyydessä se, että se on ennen mulle tuloaan ollut pikkuisen agressiivinen ja kynnestä on tullut yhdelle jos toisellekin.

Nyt on siis hyvä koti haussa Maxille. Luopuminen sattuu niin paljon, ettei mitään rajaa, koska poika on ollut mulla neliviikkoisesta rääpäleestä, mutta en uskalla enää riskeerata omaa terveyttä tän enempää, koska ajatus elämästä kokonaan ilman eläimiä on aika kammottava.

Taukoa (ei tosin omasta tahdosta)

Mjaumaa on joutunut pakon vuoksi tauolle, kun muuton yhteydessä nettiä ei saatukkaan toimimaan enää. Elisan pojat on käynyt kerran toisensa jälkeen toteamassa, etteivät tiedä, miksei netti toimi. Isäntäväki päätti luopua toivosta Elisan suhteen ja siirtyä Soneran nettiasiakkaaksi, jotta päästään jakamaan taas Tiikerikissojen seikkailuja. Uutta nettiä odotellessa siis.

Ihana kamala Hurtta...

 Kuten jo aiemmin kerroimme, kotiutui Tiikerikissojen safarille uusi nelijalkainen eli pikkuneiti Jedi. Herrasväki on edelleen ottanut pikkukoiran vastaan oikein hyvin, jopa pidättyväinen ja arka Moira suostui nukkumaan nojatuolissa mamman sylissä, vaikka hirviökoira nukkui samassa nojatuolissa. Lattialla mennään niinkuin ei mitään ja ruokakin maistuu. Tottahan Jedi jahtaa jokaista Tiikerikissaa vuorollaan, mutta helpostihan nuo hyppäävät turvaan sängylle, sohvalle tai tv-tasolle. Ja nopeudessahan herrasväki voittaa pikkuhirviön mennen tullen. Minnie jopa leikkii mielellään Jedi-neidin kanssa. Hiirenjahtaaminen ja vetolelut ovat ykkössuosiossa, mutta myös yhdessä ulkoilu ja sohvalla köllöttely kelpaavat eläinlapsille. Toisinaan Minnie jopa kyllästyy Jedin unisuuteen ja yrittää käydä puremassa Jedin hereille, josta mamma tosin joutuu kissaneitiä hieman rankaisemaan... Pitäähän vauvankin saada nukkua.

Koiranlelut ovat yhtälailla pikkuneiti-Minnien mieleen, koska kukapa kissa ei vinkuvasta apinasta pitäisi? Saatika pyörivistä palloista? Myös koiralle tarkoitetut kanansiivet kelpaavat Minnielle paremmin kuin nimeomaan herrasväelle itselleen tarjotut siivet... Piimät pitää tietenkin juoda mielummin koirankupista kuin omasta ja vaikka samaa lihaa olisi jokaisen kupissa, on Jedin kumpissa Minnien mielestä aina jotain parempaa. Kuvassahan tosiaan on entinen asuntomme, joten ei Tiikerikissojen safari yleensä ihan noin sotkuinen ole...

 Kaiken kaikkiaan Minnie tuntuu olevan oikein tyytyväinen saatuaan ikioman pienen koiran, joka jaksaa leikkiä kaiken aikaa. Melkeinpä heti Jedin saavuttua Minnie tosin onnistui kehittämään ensimmäisen kiimansa, joten meno on ollut tosiaan kuin viidakossa, kun eläimet ovat juosseet ympäriinsä ja pikku-Minnie mourunnut hullun lailla. Onneksi kiimasta päästiin eroon, kun kissat vietiin uuteen asuntoon, jossa kiima loppui kuin seinään...

Tiikerikissojen uudesta asumuksesta yritetään saada kuvia, kunhan saadaan koko valtakunta edustuskuntoon ja laatikot pois nurkista. Mamma ei ole kameran takana ehtinyt juurikaan olla, joten uusia kuviakaan ei ole tarjolla...

Muuttamisen riemut!

 Tiikerikissoilla on tosiaan menossa muutto jälleen kerran. Isäntäväki tuntuu olevan muuttamisen ystäviä, mikä ei kyllä oikeasti pidä paikkaansa. Max ja Moira ovat muuttaneet emännän mukana melkoisen monta kertaa. Lasketaanpas; ensiksi kumpikin muutti Vantaalle emännän luokse omia reittejään, josta muutettiin Helsinkiin Haagaan, jotta emäntä pääsisi kulkemaan töihin ja kouluun paremmin. Koska kämppis muutti pois ja asunto olisi ollut liian kallis yksin asuttavaksi, muutti emäntä Haagasta takaisin Vantaalle, joskin eri osoitteeseen, josta parin kuukauden jälkeen emäntä päättikin muuttaa yhteen Tiikerikissojen iskän kanssa. Nyt tämäkin kaksio alkoi jäämään pieneksi, joten vuorossa on taas muutto, joskin nyt asuntoon, jossa olisi tarkoitus asua pidempään... Max ja Moira kuitenkin tiesivät heti laatikoiden saavuttua, mitä on tiedossa. Laatikot tutkittiin tarkkaan ja muutto-operaatiota on seurattu vieressä mouruten. Herrasväen suureksi suruksi kiipeilytelineet vietiin jo uuteen asuntoon, jonne Tiikerikissat eivät pääse vielä remontin vuoksi, vaan herrasväen muuttopäivä on 8.1.

Minnie keksi myös, että laatikot ovat vallan mainioita sänkyjä. Isäntäväki on tosin eri mieltä, sillä laatikoita ei ole ilmeisesti tehty kestämään kissan painoa. Laatikot ovat nimittäin alkaneet hajoilemaan jo ennen kuin tavaroita on saatu muutettua. 

Muuttohommissa herrasväki on ollut muutenkin aktiivisesti mukana. Pakkaamista on täytynyt vahtia silmä kovana ja mieluiten rivissä istuen. Minnie on saanut tehtäväkseen hoitaa perinpohjaiset tarkastukset, kuten kaappiin kiipeämisen ja laatikoissa mylläämisen. Isot kissat hoitavat siten tarkkailupuolen. Tosin mamma ei kyllä tiedä, että kuinka kauan Minnie voidaan laskea pikkukissaksi, koska Minniehän on jo Moiraa isompi, vaikka ikää on vasta vajaa kahdeksan kuukautta. Jäänityksellä odotetaan, minkä kokoinen Minniestä kasvaa.

Miten muiden kissaperheiden muutot ovat sujuneet? 

Arkistojen kätköistä osa 3

Arkistojen kätköistä löytyi kuin löytyikin muutama lisäkuva pikku-Maxista! Kun katsoo näitä ja sitten tota perisuomalaista maha pystyssä makaavaa raidallista miestä tossa sohvalla niin yhteys näiden kahden välillä vaikuttaa hyvin pieneltä... Maxkin oli joskus pieni ja siitä löytyy siis myös todistusaineistoa!

Maxin lempimetkuja oli käydä tonkimassa roskista (Moira avuliaasti avasi roskiskaapin) ja roskien kaivelun jälkeen Max haisi ihan järjettömän pahalle, joten mamma nappasi reilun puolivuotiaan Maxin kainaloon ja painui pesemään pojan. Voi sitä huudon ja tuskan määrää mikä Maxista lähti. Onneksi myös haju lähti, mutta roskien kaivelu jatkui, kunnes tajuttiin hankkia salpa roskiskaappiin.

Vähän reilu puolivuotias Max näyttää melkolailla kapeammalta kun nykyinen Max. On se ollut hoikka poika - joskus. Kuvasta näkee, että kaikki kielletty oli mitä kivointa leikkimateriaalia. Esimerkiksi mamman kameran linssisuojuksella oli kauhean kiva pelata taloa ympäri...

Jälleen puolivuotiasta Maxia. Kun mamma tuli töistä kotiin, alkoi makkarissa järjetön mouruaminen ja huuto, joka jatkui niin kauan, että Maxia käytiin moikkaamassa. Siellä sitten odotti yllä olevan kuvan esittämä tilanne, jossa Max näytti lähinnä kalatiskin kuolleelta kalalta... Isäntäväki ei toki ollut lainkaan Maxin pienen tassun alla...

Taas vähän isompaa Maxia. Ikää näissäkin kuvissa alle vuoden, mutta kissa on selvästi jykevöitynyt jo. Sänkykuvia löytyy melko paljon, koska mamman sänky oli mitä parhain paikka leikkiä, nukkua, syödä ja tehdä kaikki mahdollinen. Max nukkuikin pitkän aikaa tulostaan lähtien tyynyllä mamman pään vieressä; poika varmaan varmisti, ettei mammaa ala pelottamaan yön aikana. Tyynyllä nukkumistapa onneksi loppui, kun muutettiin ja löytyi uusi jännä paikka keittiön ylähyllyjen ja jääkaapin päältä!

Muutoin Tiikerikissoille kuuluu lähinnä muuttoa. Laatikoita on tuotu ja pakattu ja muutto lähenee. Tammikuussa koko porukka muuttaa väljempiin tiloihin muutaman kilometrin päähän.

Feliway ja rauhallinen joulu?

Kuten jotkut jo tietävätkin, Tiikerikissojen joukkoon on ensi viikolla liittymässä koiravahvistus cockerspanielineiti Jedin muodossa. Herrasväki on saanut totutella koirantuoksuisiin vaatteisiin ja koiratarvikkeiden kotiin tuomiseen jo pidemmän aikaan, mutta pennun lopullinen saapuminen tulee olemaan varmasti melkoinen shokki itse kullekin. Minnie tosin vietti lapsuutensa koirakodissa ja pikkuneiti saapuikin meille autolla, jossa se sulassa sovussa matkusti koiran kanssa. Taitaa tosin olla ne muistot jo Minnielläkin unohtuneet... Mamma viettää näillä näkymin ensimmäisen kuukauden kotona lapsenvahtina ja kauhealle pedolle eli Jedille on järjestetty eristetty alue myös sen ajaksi, jos lapset joutuvat keskenään jäämään kotiväeksi.

Lisäksi Tiikerikissojen elämää mullistaa näillä näkymin tammikuussa lähestyvä muutto isompaan, parvekkeelliseen asuntoon. Max ja Moira ovat olleet aktiivisia muuttajia ja matkustaneet autossa muuton vuoksi kerran jopa reilun 100 km ja ilahduttaen isäntäväkeä koko matkan ajan kuorolaulannalla.

Kuva: Vetcare

Viime muuton yhteydessä isäntäväki hankki Feliwayn hienon pistokkeeseen laitettavan haihduttimen, joka erittää feromoneja ja vaikuttaa kissojen mielialaan ja helpottaa mm. sopeutumista. Laite oli melko reilun hintainen, mutta auttoi selvästi, koska kissat olivat uudessa asunnossa heti paljon rennompia, kun laite oli ollut jo ennen herrasväen saapumista seinässä 48 tuntia. Haihdutin kuitenki koki ennenaikaisen tuhonsa, kun isäntäväki havaitsi sen haisevan todella vahvasti palaneelta. Haihdutin vietiin sitten tarkastettavaksi ja todettiin, että kärähtänythän se oli ja pois heitettävä. Kuitti oli tietenkin kadonnut muuton yhteydessä jonnekin, joten uutta ei korvaukseksi saatu, vaikka ikää ko. haihduttimella oli vain pari viikkoa.

Tiikerikissat tiedustelevatkin, olisiko muilla kissaperheillä vinkkejä koiranpentuun totuttelemiseen sekä hyviä vinkkejä sekä koiran tulon että muuton tiimoilta?