Arkistojen kätköistä osa 1

Mamma kaiveli salaisia arkistojaan eli ulkoista kovalevyä ja löysi otoksia hyvin pienestä kissasta, joka saapui neliviikkoisena ilahduttamaan mamman elämää oikean äitinsä hylkäämänä! Joten tadaa, saanko esitellä juniori-Max! Ensimmäiset kuvat taitaa olla kuuden viikon ikäisestä Maxista, kun kamera oli huollossa alkuajat... Kovin oli pieni kissa... Maxilla ei tosiaan tota kokoa saapuessaan ollut kamalasti. En tiedä yhtään, että paljon se olis painanut, koska en tajunnut sillon punnita. Kuitenkaan hiekkalaatikolle ei ollu mitään mahdollisuuksia Maxin kiivetä, vaan laatikkona käytettiin tollasta tosi matalaa uunivuokaa, mihin se sit kiipesi. Ehkä noi sanomalehdet antaa vähän osviittaa koosta.

Tässä melko pieni Max myöskin. Toi hiiri on siis sellanen melko pieni hiiri, näyttää näissä ihan järjettömän isolta! Toi keskimmäinen kuva on mamman lemppari; ihanat silmät!

Ja tässä pikku-Max tutkiskelee maailmaa mamman kyljen päältä! Ekana iltana meillä oli niin järjetön kiljuminen - mamma ei vieläkään ymmärrä, miten jostakin niin pienestä voi lähteä niin iso ääni - että Max oli pakko ottaa sänkyyn nukkumaan, missä on se siitä asti nukkunut... Huoh. Ja Moiran tuloon astihan Maxista ei päässyt eroon hetkeksikään, jopa suihkuun piti tulla mukaan (tosin lavuaariin makaamaan, mistä sitten tasaisin väliajoin kommennettiin ja tarkastettiin, että mamma on yhä tallella) tai muuten oven takana alkoi järjetön kiljuminen.

Tässä vähän isompaa Maxia. Alkaa vissiin olemaan näissä kuvissa luovutusikäinen... Max tykkäsi purra ja raapia ihmisiä ja juosta sitten mamman syliin turvaan tai vaihtoehtoisesti johonkin muualle turvaan. Uhmaikä iski päälle...Tän enempää pikku-Maxista ei oikeastaan ole kuvia ihan näiltä pentuajoilta, oli meinaan aika vauhdikas tapaus.

Kolmessa viimeisessä kuvassa vajaa puolivuotinen Max. Kuvista näkee, miten hurjaa vauhtia Max on kasvanut. Harmittaa, etten oo enempää kuvia Maxista ihan pienenä napannut...