maanantai 15. marraskuuta 2010

Meidän porukan pesät!

Isäntäväki on pistänyt merkille, että talven tullen nämä meidän karvanaamat on alkanut nukkumaan jännittävissä paikoissa ja asennoissa. Moirahan on meidän perheen paras lämpimien paikkojen keksijä, raukalla kun on vähän turhan ohkainen turkki Suomen talveen. Ihmisetkin saa sitten osansa Moiran lämpökaipuusta, kun kissa tulee kainaloon nukkumaan ja mieluiten myös peiton alle. Tämän takia päätettiin rakentaa Moiralle oma peti koko talon lämpimimpään paikkaan; keittiöön pöydän alle ja patterin viereen sijoitettiin Moiran lempikori. Kori sai kuukauden lojua siellä käyttämättömänä, kunnes tajuttiin, että se ei ole lainkana oikeassa paikassa Moira-rouvalle.


Saman tien, kun siirrettiin kori takaisin olohuoneen sohvapöydän alle, löysi Moirakin taas rakkaan koppansa. Heti siirron jälkeen kopasta kinasteltiin ja siitä lähtien siellä on aikaa viettänyt vähintään yksi kissa. Moira kun on hieman läheisyydenkipeä kissa (ja saattaahan tolla kylmyydelläkin olla osuutta asiaan) ja nukkumakaveriksi kelpaa kuka vain.



Moiran uusin nukkumakaveri on Minnie. Tytöt vallottaa yhdessä kopan joka ilta, kun isäntäväki ilmestyy olohuoneeseen. Korista kuuluu sitten järjetön kehräys ja purina. Ei uskoisi, että muutama kuukausi sitten Moira vielä vierasti Minnietä niin, että samassa sängyssä nukkuminen vaati sähinän tietyin väliajoin.


Usein mamman viettäessä aikaa koneella tytöt viettävät aikaa mamman selän takana tuolin selkänojalla, josta on hyvä mouruta tietyin väliajoin, ettei kukaan vaan unohda tyttöjen olemassa oloa. Kuvassa Moira-raukalla silmätulehdus molemmissa silmissä, ei ole rouvan silmät normaalisti ton näköiset.



Heti kun isäntäväki päättää suunnata koneelta sohvalle niin suuntaa koko konkkaronkka perässä. Alkaa olemaan vähän ahdasta jopa tolla meidän tosi monen hengen sohvalla... Lempparipaikka on tietenkin maata joukolla sylissä ja mulkoilla pahasti, mikäli alustana toimiva ihminen päättää liikahtaa.


Max sentään - mamman suureksi iloksi ja riemuksi - keksi, että kissantelineen koppa on sopiva yhden kissan -pesä. Mahtaako johtua pesän tyylikkäästä väristä, joka sopii hyvin herran omaan väritykseen. Ihmisväki on kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, kun yksi kissoista malttaa toisinaan pysyä poissa sylistä edes hetken! Nyt kuitenkin tätä kirjoittaessa Minnie makaa mamman sylissä, Moira hinkkaa päätään poskea vasten ja Max pyörii jaloissa. Eipähän ainakaan puutu rakkautta meidän perheessä keltään!

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Ihania kuvia ja juttuja taas. Meilläkin on kokemusta supersylikissoista. Onhan ihanaa, että toiset haluavat aina olla ihmisten kanssa, mutta tosiaan syli täynnä kissoja on toisinaan vähän vaikea toimia. Mutta harvoin niitä viitsii poiskaan ajaa, onhan suuri KUNNIA saada olla kissanpesänä. :)