maanantai 29. marraskuuta 2010

Ruokatesti : Silakkafileet

Tuolla aiemmin ruokamerkinnässä lupailin, että teen erillisen merkinnän silakkafileiden syönnistä, kun se ihmisiä kiinnosti, joten tässäpä se nyt tulee. Meidän perheessähän kissat syö säännöllisin väliajoin kalaa ja muita mereneläviä ja silakkafile otettiin kokeiluun, koska Roope-kissa siitä tykkäsi kovasti meillä ollessaan ja Minnie kun ei pahemmin siiasta välitä...


Muutamasta kaupasta jouduttiin etsimään, ennen kuin löytyi noita fileitä. Prismasta taisi nämä lopuksi löytyä. Ja tosissaan näähän on pakasteita, eli pakastealtaasta kalapuikkojen ja muiden vierestä. Hintaa taisi olla reilut 3€, jos oikein muistan. 


Tosi isona plussana pidän ite sitä, että noi fileet ei jää kiinni toisiinsa ja sen takia niitä on helppo ottaa vaan se tarvittava määrä sulamaan. Ja toinen iso plussa heti perään on, että ne sulaa huoneenlämmössä noin tunnissa. Itse sulatan ne vaan tiskipöydällä (johon meillä kissoilla ei ole asiaa) talouspaperin päällä. Herrasväki tosin mouruaa ja huutaa koko tunnin, kun keittiöstä tulee hyvät kalan tuoksut.


Meillä tarjoilu toimitetaan sanomalehtien päältä, koska noihan ei kupissa pysy ja kalasta tahmea lattia ei ole mamman mieleen...


... Joskaan Max ei tätä käskyä noudata, vaan kalat syödään joka kerta lattialta. Kissat otti - Moiraa lukuunottamatta - kalat heti vastaan tosi hyvin. Kymmenisen minuuttia taisi mennä noiden kolmen kalafileen tuhoamiseen yhtäjakoisesti. Ensin tietenkin kala pitää nuolla puhtaaksi ennen kuin sen voi syödä, ja syödessä kehrätään hirveästi.


Kuten tossa jo sanoin, Moira ei liiemmin aluksi perustanut silakkafileestä vaan tyytyi katselemaan kauempaa. Moira tosin on aika ollut tosi kranttu ruoan suhteen, joten sen nirsoilu ei pahemmin yllättänyt.


Mutta sitten - suureksi yllätykseksi - Moirakin söi puolikkaan fileen, kun se kannettiin suoraan nenän alle, josta Minnie kävi sen sitten syömässä loppuun.

Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi silakkafileitä kissoille. Oli tosi positiivinen yllätys, että jopa Moira söi kyseistä ruokaa, joten taitaa olla sen verran herkkua, ettei viitti nirsoilla superkrantutkaan.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Tuplajuhlapäivä!


Tänään rakas Moira-rouvamme viettää 7-vuotispäiväänsä!

Moiran syntymäaika oli melko pitkään täysi salaisuus ja luultiin Moiraa pitkään vuotta vanhemmaksi. Ihan vähä aikaa sitten vasta selvisi, että Moira on syntynyt marraskuussa 2003. Syntymäpäiväksi päätimme omatoimisesti valita marraskuus 23. päivän myöhemmin selviävästä syystä. Rouva päivänsankari ei tosin ole syntymäpäiväänsä hirveämmin juhlinut, koska isäntäväeltä loppui juhlaideat kesken... Moira kun ei ole oikein  ruoanystävä vaan vain harvat ja valitut ruoat kelpaavat. Suurta herkkua eli Oltermanni-juustoa ja keittokinkkua Moiralle on kuitenkin tarjoiltu normaalista poiketen ja niitä on huristen syöty. Pitää kuitenkin ottaa muutaman vuoden juhlat takaisin, raukalle tuskin on koskaan synttäreistään edes kerrottu. Lahjoja Moiralle ei myöskään hankittu, koska lelut ei Moiran mieleen ole... Ei ole isäntäväki tainnut nähdä koskaan Moiraa leikkimässä leluilla, vaikka pitkin lattioita lojuu järjetön määrä erilaisia kissanleluja. Eiköhän Moiralle paras lahja ole se, että on koko päivän saanut nukkua jonkun sylissä.

Juhlan kunniaksi julkaistakoon Moirasta muutama kuva, joita blogista ei ennestään löydy.


Moira ei toisinaan ole kovin kuvauksellinen...


Lisää kuvia Moirasta mamma lupaa laittaa, kunhan saa niitä tuolta ulkoisen kovalevyn kätköistä kaivella!

Kuten otsikko kertoo, vietämme tosiaan tänään tuplajuhlia. Tuplajuhlat siksi, että

Minnie täyttää tänään 6kk eli puoli vuotta!

Minnie siis on syntynyt 23.5.2010 ja koska puolivuotispäivä osui lähelle Moiran syntymäaikaa, päätimme viettää niitä yhdessä. Minnien ensimmäisen puolivuotisen kunniaksi julkaistaan kuvia Minnien ensimmäisiltä päiviltä ja nykyisiä kuvia, huomaatteko eron?


Ihka ensimmäinen kuva Minniestä kun neiti meille saapui 12 viikon iässä! (Ei paljon pelottanut kuljetushäkissä)

Ekoina päivinä Maxin kanssa syömässä


Minnie ja silmätulehdus...




 Verratkaapas tätä tohon aiempaan ruokailu-kuvaan!

Ja verratkaa Moiran ja Minnien nykyistä kokoeroa, tyttö kasvaa hyvää vauhtia!

Meillä siis jatketaan Minnien 1-vuotispäivän odottamista ja Moiran 8-vuotispäivän odottamista! Ennen niitä tosin vietetään Max-herran 3-vuotispäivää.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Ruokatesti : Kanansiivet


Henkilökunta teki vihdoin loistavan löydön asioidessa Musti ja Mirri -liikkeessä: pakastettuja, raakoja kanansiipiä, joita suositellaan kissojen raakaruoaksi. Pakastealtaasta löytyi ainoastaan vajaan kahden kilon jäinen möhkäle, joka sitten lähti emännän mukaan siltä seisomalta. Hintaa siivillä taisi olla 3,95€/kilo eli ei vallan mahdottomasti. Meidän perheessähän kanaa on aiemmin syöty lähinnä kanafileiden muodossa, mutta hintaa tollaselle file-ruokavaliolle tulee vähän turhan paljon, ja Herra Mäykysen merkinnän perusteella uskallettiin noita siipiä meille kokeiluun ottaa.


Ensimmäinen ongelma kuitenkin kohtasi, kun kökkäre saatiin pois pussista. Siivet nimittäin olivat todella tiukkaan kiinni toisissaan. Pieni järkytys emäntää kohtasi, kun osasta siivistä sojotti edelleen höyheniä... Kaupunkilaisen asennetta siis löytyy.


Muutamien pikku vastoinkäymisten ei kuitenkaan annettu pilata iloa, vaan mamma kävi taistoon apunaan veitsi ja metallivartinen paistinlasta. Sitä mukaan, kun klimppi vähän suli, saatiin siitä irti siipiä, jotka pakastettiin pienemmissä erissä. Muutaman tunnin työ vei aikaa ja niinä muutamana tuntina ehdittiin jo kirota BARF-ruokailu alimpaan helvettiin. Kissojen mielestä pari tuntinen tosin oli luultavasti vielä hirveämpää, kun keittiössä selvästi oli jotain hyvää, mitä ei heille välittömästi tarjottu.


Lopulta suurin osa siivistä saatiin uudestaan pakkaseen. Osan pakkasin muovisiin jäätelöpurkkeihin ja osan taas tollaseen pieneen muovipussiin. Laitoin vaan leivinpaperia väliin, niin on huomattavasti helpompaa toi sulatus tulevaisuudessa.


Sulamaan jätin parin kerran kanat. Yritin vähän noita isoimpia pieniä, mutta noi on yllättävän vaikeita rikkoa. Hirveen paljon pienemmiksi en noita saanut. Reilun tunnin kesti sulaminen ihan huoneenlämpöiseksi ja tunnin aikana kaikki kolme kissaa oli vuorollaan ja ryhmässä huutamassa keittiössä tiskipöydän alla.


Lopulta herrasväki sai kanansa sanomalehden päältä tarjoiltuna. Moira tosin kävi aluksi vain nuuhkaisemassa ja livahti sitten taas omille teilleen. Minnie ryhtyi saman tien jyrsimään mokomia kurjia kanoja ja Max taas tutkiskeli pientä kananpalaa pitkään ja hartaasti. Lopulta Max totesi, että kanat kelpaavat ja niitä sitten narskuteltiin luuta myöten ja sähistiin ja kehrättiin vuoronperään. Tosin itse luuta Maxkaan ei viitsinyt ryhtyä jyrsimään, vaikka ne jätettiinkin esille vielä, kun muut kanat oli popsittu. Minnietä taisi vähän hämmentää moiset ruoat, neiti kun leikki kovasti kanoilla ja viskoi niitä ympäriinsä, muttei oikein ymmärtänyt niitä syödä.


Lopulta Moirakin uskaltautui maistamaan siipiä, mutta maistamiseksi se sitten jäikin. Moirahan on meidän perheen nirsoilija, jolle kelpaa vaan tietyt märkäruoat ja jauheliha. Ei siis paljonkaan yllättänyt, että Moira ei kanansiiville lämmennyt.

Meillä siis ensimmäinen kanansiipi-kerta sujui kaiken kaikkiaan melko hyvin. Samanlaiseen menestykseen ei päästy kuin Herran Mäykynen kanankaulojensa kanssa, mutta ehkä se tästä vielä. Minnie on hieman hidas lämpenemään uusille ruoille, mutta seuraavilla kerroilla ruokahalu aina vaan kasvaa, joten ehkäpä sulatan tuolta uuden erän kanansiipiä kohtapuoliin herrasväelle maisteltavaksi.

Miten teillä muilla raakaruokaa syövillä kissaperheillä on sujunut noiden luullisten lihojen suhteen ja mitkä on teillä ehdottomia lemppareita?

maanantai 15. marraskuuta 2010

Meidän porukan pesät!

Isäntäväki on pistänyt merkille, että talven tullen nämä meidän karvanaamat on alkanut nukkumaan jännittävissä paikoissa ja asennoissa. Moirahan on meidän perheen paras lämpimien paikkojen keksijä, raukalla kun on vähän turhan ohkainen turkki Suomen talveen. Ihmisetkin saa sitten osansa Moiran lämpökaipuusta, kun kissa tulee kainaloon nukkumaan ja mieluiten myös peiton alle. Tämän takia päätettiin rakentaa Moiralle oma peti koko talon lämpimimpään paikkaan; keittiöön pöydän alle ja patterin viereen sijoitettiin Moiran lempikori. Kori sai kuukauden lojua siellä käyttämättömänä, kunnes tajuttiin, että se ei ole lainkana oikeassa paikassa Moira-rouvalle.


Saman tien, kun siirrettiin kori takaisin olohuoneen sohvapöydän alle, löysi Moirakin taas rakkaan koppansa. Heti siirron jälkeen kopasta kinasteltiin ja siitä lähtien siellä on aikaa viettänyt vähintään yksi kissa. Moira kun on hieman läheisyydenkipeä kissa (ja saattaahan tolla kylmyydelläkin olla osuutta asiaan) ja nukkumakaveriksi kelpaa kuka vain.



Moiran uusin nukkumakaveri on Minnie. Tytöt vallottaa yhdessä kopan joka ilta, kun isäntäväki ilmestyy olohuoneeseen. Korista kuuluu sitten järjetön kehräys ja purina. Ei uskoisi, että muutama kuukausi sitten Moira vielä vierasti Minnietä niin, että samassa sängyssä nukkuminen vaati sähinän tietyin väliajoin.


Usein mamman viettäessä aikaa koneella tytöt viettävät aikaa mamman selän takana tuolin selkänojalla, josta on hyvä mouruta tietyin väliajoin, ettei kukaan vaan unohda tyttöjen olemassa oloa. Kuvassa Moira-raukalla silmätulehdus molemmissa silmissä, ei ole rouvan silmät normaalisti ton näköiset.



Heti kun isäntäväki päättää suunnata koneelta sohvalle niin suuntaa koko konkkaronkka perässä. Alkaa olemaan vähän ahdasta jopa tolla meidän tosi monen hengen sohvalla... Lempparipaikka on tietenkin maata joukolla sylissä ja mulkoilla pahasti, mikäli alustana toimiva ihminen päättää liikahtaa.


Max sentään - mamman suureksi iloksi ja riemuksi - keksi, että kissantelineen koppa on sopiva yhden kissan -pesä. Mahtaako johtua pesän tyylikkäästä väristä, joka sopii hyvin herran omaan väritykseen. Ihmisväki on kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, kun yksi kissoista malttaa toisinaan pysyä poissa sylistä edes hetken! Nyt kuitenkin tätä kirjoittaessa Minnie makaa mamman sylissä, Moira hinkkaa päätään poskea vasten ja Max pyörii jaloissa. Eipähän ainakaan puutu rakkautta meidän perheessä keltään!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Lunta sataa! Lunta sataa!

Täällä meilläkin saatiin vihdoin lunta! Maxia ja Minnietähän ollaan viety ulos ihan tasaisin väliajoin tähän saakka, kun kerran ovat ovella kiljuneet. Lumisateen alettua molemmat huusi taas ovella ja päätettiin että pääseepähän katit kattomaan lunta. Max kun on edellisessä asunnossa partsilla makaillu lumikasoissakin.

Minnie odottamassa ulospääsyä

Ulkonahan Max sitten totesi, että tää ei ole yhtään kiva juttu ja löi jarrut pohjaan. Päätettiin sitten viedä se sisään, mutta Minnie jatkoi ulkoilua. Minniellähän on vähän tollanen paksumman tuntuinen turkki, kun siinä on sitä norskia. Neitihän ei ollut millänsäkään, juoksenteli viimeisten lehtien perässä ja kiipeili puihin. Tosin puolen tunnin ulkoilun jälkeen alkoi riittämään ja tyttö suuntasi rapun ovelle odottamaan kotiin pääsyä!




Minniehän ulkoillessa harrastaa tota puihin kiipeilyä. Aluksi pelättiin, että se ei tuu alas, mutta hyvin nuori neiti kiipeää alas heti kun on tarkastettu puiden tilanne. Huomnaatteko muuten, miten paljon Minnie on kasvanut? Kummastellaan ihan jatkuvasti sitä, että neiti näyttää joka päivä vaan suuremmalta ja suuremmalta! Saattaa olla, että meillä on vuoden päästä melko isokokoinen tyttökissa.


Isäntäväki kokeili ensimmäisen kerran lisätä videotakin tänne! Videossa Minnie ei tietenkään ulkoile lainkaan niin aktiivisesti kuin yleensä, jotenkin noi kameran äänet tuntuu häiritsevän Minnieta ja se alkaa keskittymään lähinnä kameraan normaalileikkien sijaan. 

Ollaan tässä päätetty, että Maxin ulkoilut on tältä talvelta nyt ohitse, mutta Minnie saa ulkoilla niin kauan, kun ulkoilu näyttää mieluisalta. Sitten kun aletaan istumaan rapun oven edessä, niin turha ulkoilla. Koska muilla kissaperheillä loppuu ulkoilut?

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Minttuhiiri vs. Seepahiiri

Meidän Minnien ehdoton lemppari, Faunattaresta viime kesänä ostettu kissanminttuhiiri, etsii seuraajaa. Samanlaista hiirtä ei ole löydetty mistään, vaikka kuinka isäntäväki on eläinkaupoista kysellyt. Hiiri kun on "kunnon" kissaminttuhiiri, kaikki hiiret säilytettiin nimittäin suljetussa muovilaatikossa ja hiiri tuoksuu edelleen kissanmintulta. Hintaakin mamman muistikuvien mukaan oli melko reilusti, mutta kyllä hiiri on hintansa värtti, sillä jopa Max yrittää kanniskella hiirtä suussaan Minniestä mallia ottaen...


Hiiri-parka alkaa tosiaan, kuten kuvasta näkyy, olemaan melko epäsiisti, likainen ja syöty. Häntäkin on kadonnut matkan varrella ja hiiri haisee kissanmintun, kissanruoan ja lian sekoitukselta eli ei kovin hyvältä ihmisten nenään.

"Kuole, hiiri, kuole! Äiti mä pyydystin sen!"


Kuvistakin huomaa, että Minniellä on hiiri mukana kaikkialla. Hiirtä tuodaan syliin heittämistä varten, hiiren kanssa nukutaan ja hiiri otetaan mukaan kaikkialle minne vain mennään. Hiiri pitää Minnien mielestä myös hakea pois, mikäli esimerkiksi Max-veli yrittää sillä leikkiä. 

Päätettiin ihan kokeeksi hankkia vähän minttuhiiren näköinen ja kokoinen hiiri ihan ruokakaupasta hetken mielijohteesta, ja uusi seeprahiiri saikin melko hyvän vastaanoton. Seeprahiirellä on häntäkin tallella, mistä olisi helpompi kantaa, mutta tätä pientä yksityiskohtaa Minnie ei ole vielä huomannut. 


Uusi hiiri on saanut tosiaan melko hyvän vastaanoton Tiikerikissojen keskuudessa. Jopa nykyään kovin tylsä "vanhaherra" Max intoutui hakkaamaan hiirtä kaapin ovea vasten ja yritti jopa kantaa seeprahiirtä mamman luokse näytille. Tosin Maxin tekniikka ei ollut läheskään yhtä tehokas kuin Minnien, koska hiiri putoili moneen otteeseen parin metrin matkalla. Mitenhän mahtaisi käydä oikean hiiren kanssa?

"Mikäs tämä raitapötkö on?"

 "Parasta viedä se piiloon, oli mikä oli..."

Seeprahiiren hetkellisestä suosiosta huolimatta Minnie köllöttää tällä hetkellä sohvalla minttuhiiri etutassujen välissä. Uuden minttuhiiren etsintä siis jatkuu, koska voi sitä surun ja mouruamisen määrää, kun minttuhiirestä aika jättää. Onko kenelläkään mitään tietoa, mistä kyseisiä minttuhiiriä voisi löytää? Ja mitkä on teidän perheen ykkösleluja?

perjantai 5. marraskuuta 2010

Postia ja sairastelua

Mamma sai tässä taanoin postista paketin, joka sisälsi valmistumislakin joulun juhlallisuuksiin. Tiikerikissoja äidin tuleva valmistuminen ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa, vaan mielenkiintoisempi oli paketti; ihana, rapiseva, paksua pahvia oleva laatikko. Laatikkohan sitten säilyi meillä jonkun päivän virallisena sänkynä, jonka Max omi itselleen. Minnie tosin yritti päästä osingoille ja heti, kun Maxin silmä vältti, pikkuneiti oli vallannut sängyn!

Kylläpäs tulikin kamala kuva pojasta, silmätkin kiiltää. Ei vaan käteen osunu kun toi pikkukamera...

 "Pentu pois mun laatikosta!"

"Voitto!"

Max luovutti ja siirtyi lopuksi nukkumaan auringonpaisteeseen tuolille....

Ihan järkyttää kun kattoo näitä jokunen viikko sitten otettuja kuvia, kun Minnie on kasvanut näistä kuvista ihan valtavasti! Pitää päivittää neidin kuvia pian, koska pikkuneiti alkaa mennä jo Moiran ohi korkeudessa.

Meillä on päästy sairastelun makuun tässä tänä syksynä. Meidän kissathan tosiaan on ollut tosi terveitä aina, Moira ja Max käynyt vaan rokotuksissa ja kastroitavana ja Max kerran astunut kuumalle liedelle ja saanut palovamman. Muuten ollaan kuitenkin vältytty kaikelta sairastelulta ja tapaturmilta. Olisi pitänyt koputtaa puuta sillon, koska nythän meillä on syksyn mittaan ollut vaikka ja mitä... Minnien silmätulehdus ja korvapunkit tytön meille tullessa, Maxin tassu hajalla (ei tosin vieläkään ihan kunnolla parantunut, aina silloin tällöin mennään kolmella jalalla edelleen), Maxin ja Moiran silmätulehdukset - jotka ei edes ota parantuakseen. Nyt Moira on lisäksi alkanut yskimään ja aivastelemaan. On siamilaisrouva vissiin saanut kylmää, kun on muutamana aamuna ollut tosi kylmä herätessä ja toi rotuhan on vähän herkkä kylmälle. Ja eikun patterit täysille ja kissojen kotitekoista (eläinlääkärin ohjeen mukaan tehtyä!) yskänlääkettä kissalle ruiskulla suuhun ja tippoja silmiin...

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Ruoka-aika, paras aika?

Ajattelin kertoa hieman meidän porukan ruokailutottumuksissa. Minnie kun päätti tuossa joku aika sitten lopettaa kokonaan märkäruokien syönnin, ainakin mikäli niitä tarjotaan monta päivää putkeen. Meidän perheessä onkin tämän vuoksi siirrytty raakaruoka ja valmisruoka -sekoitus ruokavalioon.

Minnien ruokakokeilut; Latz Junior ja Whiskas Junior.

 

Koko konkkaronkan valmisruoat.

Erilaiset Latz-tölkkiruoat kelpaa meidän poppoolle hyvin. Ei ole tainnut tulla vastaan yhtään makua, joka ei kelpaisi. Yleensä haetaan kerralla sellainen 6-pack kerralla, riittää hetkeksi. Ainut miinuspuoli on se, että purkki on sen verran iso (400g), että joutuu sitten jääkaapissa säilyttelemään ja pitää muistaa ottaa lämpenemään ennen ruokailua...

Pirkan kalapurkkiruoat kelpaa myös. Kuvassa näjyvän sardiinin lisäksi meille popsitaan myös meriherkut- ja tonnikalapurkkien sisältöjä. Purkit on tosi hyvän kokoisia meidän kahden ja puolen kissan porukalle, riittää justiinsa yhdeksi kerraksi. Näitä meillä tosin syödään harvoina ja valittuina päivinä, en itse luota tohon Pirkan laatuun kauheasti...

Rainbow-tölkkiruoat oli hetken kokeilu, Moira tykästyi niihin tossa vuosi takaperin, mutta tykästymistä kesti vajaan puoli vuotta. Toi on sitten jäämiä niiltä ajoilta. Enää ne ei kelpaa kenellekkään, oon ajatellut sekoitella sitä esim. Latziin, koska en viitti heittää roskiin.

Sheban Perinteinen Kalkkunapata on meidän porukan herkku numero yksi. Minnielle sekoitan yleensäosan tätä ja lisäksi pennunruokaa. Sillon kelpaa mikä tahansa pennun pöperö.


Mjau-tölkkiruoat on meidän perheen uusi ihastus. Mamma tykkää siitä, että purkit on ympäristöystävällisiä ja ruoat sisältää vitamiineja ja Omega-3:sta. Kissat tykkää siitä että ruoka on yksinkertaisesti hyvää. Kaikki maut eivät toki mene, mutta etenkin kalaruoat kissat vetelee nopeasti. Harmittaa, ettei näistä ruoista ole olemassa (kai?) juniori-versiota... Myöskään "kätevä" sulkusysteemi ei toimi, ruoka pääsee välillä vähän kuivahtamaan.

Whiskas-, Latz-, Friskies- ja Gourmet-pussiruoat on todettu meillä tosi käteväksi vaihtoehdoksi. Latz on kissojen ehdoton lemppari, etenkin uutuus-ruoat (esim. Exotic). Friskiesiä ei ole meiltä päin löytynyt lainkaan isoissa paketeissa, joten sitä meillä syödään harvemmin. Meiltä ei myöskään saa Friskiesin juniori-ruokaa, mitä olen sitten muutaman kerran tuonut Helsingistä. Whiskas - "sitä kissa ostaisi" -ruoka tökkii jo Maxillakin hieman. Meillä on taitu todeta nyt, että Whiskas menee erittäin pieninä annoksina. Itse en ole Whiskasin ruokiin lainkaan tyytyväinen, kovadta mainostuksesta huolimatta tuntuu, että moni kissa nirsoilee Whiskasin kanssa. Gourmet-ruokia tuon toisinaan hemmotteluksi kissoille, niitä meillä saa kerran viikossa.

Lisäksi olen antanut silloin tällöin hemmotteluna Whiskasin kissanmaitoa. Tutustuessani kissojen BARF-ruokiin huomasin kuitenkin, että laktoositon piimä on kissoille sopivaa, joten ollaan aikalailla siirrytty antamaan sitä kissoille. Isot kissat tosin katsoo piimäkuppia lähinnä halveksuen, mutta Minnie vetelee piimää kuin vanha tekijä!


Pakkasesta meillä on varattu kissojen ruoille sivulokero ihan vain ettei pieniä minigrip-pusseja tarvitse metsästää ympäri arkkupakastinta ja on helppo tarkistaa varastojen tila. Pakkasesta löytyy pääasiassa valmiiksi annosteltuja lihapaloja (kanaa, porsasta, nautaa) ja jauhelihaa. Ollaan ostettu ihan ruokakaupasta lihoja; mitä nyt on sattunutkin olemaan suhteellisen halvalla. Isot palat ollaan leikattu vähän pienemmiksi, koska Moiran ja Minnien on hankala kovin isoja paloja syödä kerralla. Jauhelihaa ollaan tarjottu melko harvoin nykyään, lähinnä sitä löytyy siksi, että se on Moiran suurta herkkua. Lihat on tosiaan raakaa, meidän kissat ei suostu edes koskemaan kypsennettyyn lihaan ellei sitä saa ihmisen lautasilta. Syöminen on toki sotkuisempaa raakalihan kanssa, koska kissat kantelee lihojaan mieluisiin syömispaikkoihin. Meillä on onneksi vielä toistaiseksi pysytty parin metrin säteellä ruokakipoista.

Lisäksi pakkasesta löytyy kaloja ja rapuja. Kuvassa näkyvän lohi-seiti-kuutio-sekoituksen lisäksi pakastimesta löytyy myös pelkkää seitiä. Tota lohi-seiti-sekoitusta tuodaan kaupasta sen takia, että Minnie nirsoilee pikkasen ton pelkän seitin kanssa, joka taas sitten on Maxin suurta herkkua. Tossa paketissa on molempia sekaisin ja seitikin kelpaa Minnielle lohen kanssa samasta kiposta. Silakkafileet oli meidän entisen Roope-kissan suurta herkkua ja ostettiin niitä kokeeksi jemmaan odottamaan seuraavaa kalapäivää, jota meillä vietetään muutaman kerran kuussa nyt kun Minnie on vielä pieni. 

Katkaravut on uusi tuttavuus, koska muistan eläinlääkärin sanoneen mummilleni reilu 10 vuotta sitten, ettei niitä saa missään nimessä kissalle antaa. Nyt kuitenkin luin useasta eri BARF-lähteestä että silloin tällöin ne on loistavaa ruokaa kissalle silloin tällöin. Ensimmäinen katkarapu-kerta tosin oli meillä ikimuistoinen, koska Minnielle ravut piti syöttää kädestä ikään kuin herkkuna, Moira kantoi rapuja vessaan ja söi piilossa ja Max vetäisi koko annoksen kerralla oksensi matolle. Sittemmin rapujen syönti on sujunut ongelmitta, joskin Moira syö ne edelleen vessassa.

Lisäksi uusi tuttavuus pakastimessa ovat Kennelpakasteen ruoat. Makuja löytyy erilaisia kuvassa näkyvän naudan mahan lisäksi. Mielipidettä kyseisistä ruoista Tiikerikissat eivät osaa vielä kertoa, sillä kokeilu ja totuttelu on kesken. Minnie vetäisi hyvällä ruokahalulla kupillisen naudan mahaa, piimää ja laktoositonta juustoraastetta. Kennelpakasteen ruoat löysin ihan kaupan pakastealtaasta, mutta näköjään moni eläinkauppakin myy niitä.


Kuvat: Green-24 ja ZooZona

Kissannaksuina meillä syödään Friskiesin Junior -naksuja, joissa mukana maitonappuloita ja Royal Canin Maine Coon Kitten -nappuloita. Kokeiltiin eläinkaupasta ostettua naksuseosta (montaa erilaista), mutta niitä ei syönyt kuin Max. Friskiesin naksut sen sijaan kelpaa myös Minnielle. Maine Coon -naksuja alettiin syömään eläinlääkärin käskystä, Minniessä kun on norskia ja tyttö oli viime lääkärikäynnillä pikkasen turhan laiha. Maine Coon -nappulat on kuitenkin aika hyvän hintaisia, joten syötetään niitä Minnielle leikin yhteydessä, eli heitellään niitä Minnielle, joka sitten noutaa niitä ja syö siinä samalla. 

Tässä tällainen ruokaraportti meiltä! Seuraavaksi henkilökunta lähtee metsästämään herrasväelle jostain kanankauloja sekä muuta ihanaa, luista kanaruokaa. Taitaa olla Helsingistä asti raahaamisen paikka, ei taida mokomia täältä Hämeenlinnasta saada...