keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Arkistojen kätköistä osa 3



Arkistojen kätköistä löytyi kuin löytyikin muutama lisäkuva pikku-Maxista! Kun katsoo näitä ja sitten tota perisuomalaista maha pystyssä makaavaa raidallista miestä tossa sohvalla niin yhteys näiden kahden välillä vaikuttaa hyvin pieneltä... Maxkin oli joskus pieni ja siitä löytyy siis myös todistusaineistoa!


Maxin lempimetkuja oli käydä tonkimassa roskista (Moira avuliaasti avasi roskiskaapin) ja roskien kaivelun jälkeen Max haisi ihan järjettömän pahalle, joten mamma nappasi reilun puolivuotiaan Maxin kainaloon ja painui pesemään pojan. Voi sitä huudon ja tuskan määrää mikä Maxista lähti. Onneksi myös haju lähti, mutta roskien kaivelu jatkui, kunnes tajuttiin hankkia salpa roskiskaappiin.


Vähän reilu puolivuotias Max näyttää melkolailla kapeammalta kun nykyinen Max. On se ollut hoikka poika - joskus. Kuvasta näkee, että kaikki kielletty oli mitä kivointa leikkimateriaalia. Esimerkiksi mamman kameran linssisuojuksella oli kauhean kiva pelata taloa ympäri...


Jälleen puolivuotiasta Maxia. Kun mamma tuli töistä kotiin, alkoi makkarissa järjetön mouruaminen ja huuto, joka jatkui niin kauan, että Maxia käytiin moikkaamassa. Siellä sitten odotti yllä olevan kuvan esittämä tilanne, jossa Max näytti lähinnä kalatiskin kuolleelta kalalta... Isäntäväki ei toki ollut lainkaan Maxin pienen tassun alla...



Taas vähän isompaa Maxia. Ikää näissäkin kuvissa alle vuoden, mutta kissa on selvästi jykevöitynyt jo. Sänkykuvia löytyy melko paljon, koska mamman sänky oli mitä parhain paikka leikkiä, nukkua, syödä ja tehdä kaikki mahdollinen. Max nukkuikin pitkän aikaa tulostaan lähtien tyynyllä mamman pään vieressä; poika varmaan varmisti, ettei mammaa ala pelottamaan yön aikana. Tyynyllä nukkumistapa onneksi loppui, kun muutettiin ja löytyi uusi jännä paikka keittiön ylähyllyjen ja jääkaapin päältä!

Muutoin Tiikerikissoille kuuluu lähinnä muuttoa. Laatikoita on tuotu ja pakattu ja muutto lähenee. Tammikuussa koko porukka muuttaa väljempiin tiloihin muutaman kilometrin päähän.

torstai 23. joulukuuta 2010

Täystuho saapui!


Eilen haettiin kotiin pikkuinen Jedi-neiti. Mamma jännitti aikalailla, että miten kissalapset ottavat vastaan koiralapsen, mutta isäntäväen pitänee koputtaa puuta ja todeta, että rauhallisesti meni alku ainakin. Kun Jedi laskettiin lattialle Max ja Minnie saapuivat tutkimaan uutta tulokasta, jota sitten kytättiin turvallisen välimatkan päästä. Muutaman kerran sähistiin, kun hölmö pikkukoira eksyi liian lähelle ja Max kerran läppäisi Jediä pehmeällä tassulla päähän, kun hirviöpentu puraisi hännästä.




 Matkasta uupunut Jedi käpertyi melko nopeasti kerälle kissankoriin ja isäntäväen yllätykseksi Max ja Minnie kävivät vuoronperään tutkimassa ja nuuskimassa tulokasta lisää. Minnien piti tosin myös testata, voiko uudella perheenjäsenellä leikkiä, josta mamma joutui hieman torumaan. Loppuillasta köllöteltiin kuitenkin jo samalla sohvalla koko porukka eikä sähinääkään ole enää kuulunut. Max jopa intoutui leikkimään narulla ja Minnie hiirellä, vaikka koiralapsi peuhasi vieressä omien lelujensa kimpussa.


Tänä aamuna Minnie jopa vallan intoutui ja taisi todeta, että kaksin aina kaunihimpi. Neiti nimittäin ryömi hetken miettimisen jälkeen nukkuvan Jedin kylkeen kiinni. Kylki kyljessä köllöttely tosin loppui, kun Jedi heräsi päivänokosiltaan.

Moiraakaan pennun tulo ei ole ainakaan isäntäväen näkökulmasta häirinnyt. Rouva kävi kerran vilkaisemassa Jediä, ennen kuin suuntasi omaan köllöttelypaikkaansa nojatuolin käsinojalla. Tälläkin hetkellä mamman päivittäessä kuulumisia Max ja Minnie kuorsaavat Jedin kanssa sohvalla.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Ruokatesti : Naudan maha


Mamma jatkoi Tiikerikissojen ruokakokeiluja ja laajensi kokeiluja lähinnä Jediä varten hankittuun jauhettuun naudan mahaan. Naudan mahaan sekoitettiin pikkuisen Latzia hajua ja makua tuomaan, kuten meillä päin tehdään aina kun otetaan kokeiluun uusi ruoka. Naudan mahaahan tosiaan saa isompana ja pienempänä pakkauksena. Tämä kyseinen paketti 400g ja ostettu Citymarketin pakastealtaasta. Lisäksi meiltä löytyy pakkasesta kilon paketteja naudan mahaa, jotka on tilattu Riitan kanaherkusta jättitilauksena yhdessä mamman koiria kasvattavan äidin kanssa. 400g naudan maha -paketti suli huoneenlämmössä melko hitaasti ja se otettiinkin meillä sulamaan illalla ja tarjoiltiin aamulla. Hajua tosta ruoasta ei lähtenyt paljon mitään, mutta sitäkin inhottavammalta se näytti.

Ruoka tarjoiltiin arvon herrasväelle kello yhdeksän pintaan aamulla ja kaikki kolme Tiikerikissaa ravasivat innolla katsomaan uutta ruokaa. Minnie, joka yleensä ottaa uudet ruoat innolla vastaan, tyytyi nuolemaan kupin sisältöä hetken aikaa, mutta Max ja Moira eivät kulhoihinsa edes koskeneet. Mamma nappasi naksukulhon pois (mikä meillä yleensä auttaa nirsoiluuun) ja jätti kulhot odottelemaan nälän tuloa, mutta...


... Kello yhden jälkeen näky oli edelleen tälllainen. Kupit olivat koskemattomia, eikä yksikään kissoista edes vilkaissut niihin päin. Neljä tuntiahan on suosituksellinen maksimiaika, mitä tuoreruokaa tulisi säilyttää tarjoilun jälkeen, joten mamma joutui pitkin kynsin kaapimaan kuppien sisällöt roskakorin pohjalle. Illalla tarjoiltu Latz tekikin sitten kauppansa erittäin hyvin.

Tiikerikissat siis antavat jauhetulle naudan mahalle kouluarvosanan 4-, mutta koska kyseistä ruokaa pakastimesta löytyy vielä useita kiloja, ei mamma aio luovuttaa sen syömiseen totuttamista.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Feliway ja rauhallinen joulu?

Kuten jotkut jo tietävätkin, Tiikerikissojen joukkoon on ensi viikolla liittymässä koiravahvistus cockerspanielineiti Jedin muodossa. Herrasväki on saanut totutella koirantuoksuisiin vaatteisiin ja koiratarvikkeiden kotiin tuomiseen jo pidemmän aikaan, mutta pennun lopullinen saapuminen tulee olemaan varmasti melkoinen shokki itse kullekin. Minnie tosin vietti lapsuutensa koirakodissa ja pikkuneiti saapuikin meille autolla, jossa se sulassa sovussa matkusti koiran kanssa. Taitaa tosin olla ne muistot jo Minnielläkin unohtuneet... Mamma viettää näillä näkymin ensimmäisen kuukauden kotona lapsenvahtina ja kauhealle pedolle eli Jedille on järjestetty eristetty alue myös sen ajaksi, jos lapset joutuvat keskenään jäämään kotiväeksi.

Lisäksi Tiikerikissojen elämää mullistaa näillä näkymin tammikuussa lähestyvä muutto isompaan, parvekkeelliseen asuntoon. Max ja Moira ovat olleet aktiivisia muuttajia ja matkustaneet autossa muuton vuoksi kerran jopa reilun 100 km ja ilahduttaen isäntäväkeä koko matkan ajan kuorolaulannalla.



Kuva: Vetcare

Viime muuton yhteydessä isäntäväki hankki Feliwayn hienon pistokkeeseen laitettavan haihduttimen, joka erittää feromoneja ja vaikuttaa kissojen mielialaan ja helpottaa mm. sopeutumista. Laite oli melko reilun hintainen, mutta auttoi selvästi, koska kissat olivat uudessa asunnossa heti paljon rennompia, kun laite oli ollut jo ennen herrasväen saapumista seinässä 48 tuntia. Haihdutin kuitenki koki ennenaikaisen tuhonsa, kun isäntäväki havaitsi sen haisevan todella vahvasti palaneelta. Haihdutin vietiin sitten tarkastettavaksi ja todettiin, että kärähtänythän se oli ja pois heitettävä. Kuitti oli tietenkin kadonnut muuton yhteydessä jonnekin, joten uutta ei korvaukseksi saatu, vaikka ikää ko. haihduttimella oli vain pari viikkoa.

Tiikerikissat tiedustelevatkin, olisiko muilla kissaperheillä vinkkejä koiranpentuun totuttelemiseen sekä hyviä vinkkejä sekä koiran tulon että muuton tiimoilta?

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kirjeitä Joulupukille


Koska joulukuu on jo pitkälle, katsoivat Tiikerikissatkin parhaaksi kirjoittaa Joulupukille, etteivät jää lahjoja vaille. Mamma toimi kirjurina ja voi vakuuttaa, että Max, Minnie ja Moira itse halusivat juuri nuo lahjat. Asiaan ei vaikuttanut millään muotoa se, että Minnie on aloittanut rappuun karkailun ja on kovin kiinnostunut ikkunoista niiden ollessa auki, eikä myöskään se, että Max on muutamaan otteeseen tehnyt päivän mittaisen karkumatkan avattuaan ikkunan säpistä. Moiraa tosin ei ulkoilu talvisäässä kiinnosta edes sen vertaa, että viitsisi lähestyä aukinaista ovea tai ikkunaa, mutta kaiketi Moira toivoo nimilaattaa ensi kesän mökkireissuja ja ulkoiluja varten.

Joulupukkia odotellessa isäntäväki toi Maxille ja Minnielle pannat Citymarketista. Hintaa pannoilla oli 1,99€ per kappale. Moira saa jatkaa eloaan pannattomana ainakin jouluun asti. Meillähän kaikilla kissoilla on valjaat, joissa ulkoilu on yleensä tapahtunut, mutta valjaista ei hirveästi hyötyä ole, jos kissa livahtaa salaa ulos, koska niitä ei viitsi jatkuvasti pitää päällä, toisin kuin pantaa. Ulkoilut aiotaan kuitenkin toteuttaa yhä valjaissa.


Max esittelee ylpeänä uutta pantaansa. Eipä tunnu kumpaakaan Tiikerikissaa pahemmin pannan kantaminen kiusata, koska kumpikaan ei ollu yhtään sitä yrittänyt rapsutella eikä repiä pois. Oikeastaan kumpikaan ei ole pahemmin osoittanut mitään merkkejä siitä, että pannan olemassaoloa edes huomattaisiin. Katsotaan, muuttuuko ääni kellossa kun pantaan lisätään Joulupukin toivonmukaan tuomat nimilaatat. 



Tiikerikissoilta siis täydet pisteet Prisman halpis-pannoille, ainakin toistaiseksi. Ainoana miinuksena pannoissa oli kulkunen, jonka tosin sai helposti saksien avulla napsaistua pois. Mamma nimittäin ei jaksa kuunnella jatkuvaa kilinää joka suunnasta. Ja onneksi hintakaan ei päätä huimannut, joten ei harmita, jos pannat kohtaavat tuhonsa ennen ensi kesää!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Arkistojen kätköistä osa 2



Tällainen ihastuttava kissa onnistuttiin tallentamaan kameralle muutama vuosi sitten. Mamma taas kaiveli arkistojaan ja löysi hauskaa kuvamateriaalia tällä kertaa Moirasta! Yllä olevassa kuvassa Moira elementissään... Kyllä siamilainen on kaunis kissa, kuten on pakko jälleen todeta!


Harvinainen, tarkentunut kuva Moirasta. Aikalailla kaikki noi alkuajan kuvat on tarkentumattomia, koska Moira luikahti aina karkuun kun kuului rasahdus, tömähdys tai jokin muu hirvittävä ääni. Piilossa sitten pysyttiin seuravat pari tuntia, joiden jälkeen uskalsi käydä jo kurkkimassa että onko turvallista tulla esiin.


Moira elementissään! Moiralla on järjettömän pitkä kieli ja aina toisinaan (suomeksi: usein) se roikottaa kieltä ulkona. Usein rituaaliin kuuluu myös kieroon katsominen samalla. Moira saattaa mennä ympäriinsä pitkänkin aikaa kieli pihalla.



Aikaa jolloin Max oli vasta Moiran kokoinen! Moira sai kärsiä Maxin murrosiästä ja sai turpaansa monta kertaa päivässä. Peitot ja tyynyt vaan lenteli kun Max ja Moira otti matsia keskenään. Nykyään siinä on vielä Minniekin mukana, joten meno on jo aika hurjaa...

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Arkistojen kätköistä osa 1


Mamma kaiveli salaisia arkistojaan eli ulkoista kovalevyä ja löysi otoksia hyvin pienestä kissasta, joka saapui neliviikkoisena ilahduttamaan mamman elämää oikean äitinsä hylkäämänä! Joten tadaa, saanko esitellä juniori-Max! Ensimmäiset kuvat taitaa olla kuuden viikon ikäisestä Maxista, kun kamera oli huollossa alkuajat... Kovin oli pieni kissa... Maxilla ei tosiaan tota kokoa saapuessaan ollut kamalasti. En tiedä yhtään, että paljon se olis painanut, koska en tajunnut sillon punnita. Kuitenkaan hiekkalaatikolle ei ollu mitään mahdollisuuksia Maxin kiivetä, vaan laatikkona käytettiin tollasta tosi matalaa uunivuokaa, mihin se sit kiipesi. Ehkä noi sanomalehdet antaa vähän osviittaa koosta.


Tässä melko pieni Max myöskin. Toi hiiri on siis sellanen melko pieni hiiri, näyttää näissä ihan järjettömän isolta! Toi keskimmäinen kuva on mamman lemppari; ihanat silmät!


Ja tässä pikku-Max tutkiskelee maailmaa mamman kyljen päältä! Ekana iltana meillä oli niin järjetön kiljuminen - mamma ei vieläkään ymmärrä, miten jostakin niin pienestä voi lähteä niin iso ääni - että Max oli pakko ottaa sänkyyn nukkumaan, missä on se siitä asti nukkunut... Huoh. Ja Moiran tuloon astihan Maxista ei päässyt eroon hetkeksikään, jopa suihkuun piti tulla mukaan (tosin lavuaariin makaamaan, mistä sitten tasaisin väliajoin kommennettiin ja tarkastettiin, että mamma on yhä tallella) tai muuten oven takana alkoi järjetön kiljuminen.


Tässä vähän isompaa Maxia. Alkaa vissiin olemaan näissä kuvissa luovutusikäinen... Max tykkäsi purra ja raapia ihmisiä ja juosta sitten mamman syliin turvaan tai vaihtoehtoisesti johonkin muualle turvaan. Uhmaikä iski päälle...Tän enempää pikku-Maxista ei oikeastaan ole kuvia ihan näiltä pentuajoilta, oli meinaan aika vauhdikas tapaus.




Kolmessa viimeisessä kuvassa vajaa puolivuotinen Max. Kuvista näkee, miten hurjaa vauhtia Max on kasvanut. Harmittaa, etten oo enempää kuvia Maxista ihan pienenä napannut...

maanantai 29. marraskuuta 2010

Ruokatesti : Silakkafileet

Tuolla aiemmin ruokamerkinnässä lupailin, että teen erillisen merkinnän silakkafileiden syönnistä, kun se ihmisiä kiinnosti, joten tässäpä se nyt tulee. Meidän perheessähän kissat syö säännöllisin väliajoin kalaa ja muita mereneläviä ja silakkafile otettiin kokeiluun, koska Roope-kissa siitä tykkäsi kovasti meillä ollessaan ja Minnie kun ei pahemmin siiasta välitä...


Muutamasta kaupasta jouduttiin etsimään, ennen kuin löytyi noita fileitä. Prismasta taisi nämä lopuksi löytyä. Ja tosissaan näähän on pakasteita, eli pakastealtaasta kalapuikkojen ja muiden vierestä. Hintaa taisi olla reilut 3€, jos oikein muistan. 


Tosi isona plussana pidän ite sitä, että noi fileet ei jää kiinni toisiinsa ja sen takia niitä on helppo ottaa vaan se tarvittava määrä sulamaan. Ja toinen iso plussa heti perään on, että ne sulaa huoneenlämmössä noin tunnissa. Itse sulatan ne vaan tiskipöydällä (johon meillä kissoilla ei ole asiaa) talouspaperin päällä. Herrasväki tosin mouruaa ja huutaa koko tunnin, kun keittiöstä tulee hyvät kalan tuoksut.


Meillä tarjoilu toimitetaan sanomalehtien päältä, koska noihan ei kupissa pysy ja kalasta tahmea lattia ei ole mamman mieleen...


... Joskaan Max ei tätä käskyä noudata, vaan kalat syödään joka kerta lattialta. Kissat otti - Moiraa lukuunottamatta - kalat heti vastaan tosi hyvin. Kymmenisen minuuttia taisi mennä noiden kolmen kalafileen tuhoamiseen yhtäjakoisesti. Ensin tietenkin kala pitää nuolla puhtaaksi ennen kuin sen voi syödä, ja syödessä kehrätään hirveästi.


Kuten tossa jo sanoin, Moira ei liiemmin aluksi perustanut silakkafileestä vaan tyytyi katselemaan kauempaa. Moira tosin on aika ollut tosi kranttu ruoan suhteen, joten sen nirsoilu ei pahemmin yllättänyt.


Mutta sitten - suureksi yllätykseksi - Moirakin söi puolikkaan fileen, kun se kannettiin suoraan nenän alle, josta Minnie kävi sen sitten syömässä loppuun.

Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi silakkafileitä kissoille. Oli tosi positiivinen yllätys, että jopa Moira söi kyseistä ruokaa, joten taitaa olla sen verran herkkua, ettei viitti nirsoilla superkrantutkaan.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Tuplajuhlapäivä!


Tänään rakas Moira-rouvamme viettää 7-vuotispäiväänsä!

Moiran syntymäaika oli melko pitkään täysi salaisuus ja luultiin Moiraa pitkään vuotta vanhemmaksi. Ihan vähä aikaa sitten vasta selvisi, että Moira on syntynyt marraskuussa 2003. Syntymäpäiväksi päätimme omatoimisesti valita marraskuus 23. päivän myöhemmin selviävästä syystä. Rouva päivänsankari ei tosin ole syntymäpäiväänsä hirveämmin juhlinut, koska isäntäväeltä loppui juhlaideat kesken... Moira kun ei ole oikein  ruoanystävä vaan vain harvat ja valitut ruoat kelpaavat. Suurta herkkua eli Oltermanni-juustoa ja keittokinkkua Moiralle on kuitenkin tarjoiltu normaalista poiketen ja niitä on huristen syöty. Pitää kuitenkin ottaa muutaman vuoden juhlat takaisin, raukalle tuskin on koskaan synttäreistään edes kerrottu. Lahjoja Moiralle ei myöskään hankittu, koska lelut ei Moiran mieleen ole... Ei ole isäntäväki tainnut nähdä koskaan Moiraa leikkimässä leluilla, vaikka pitkin lattioita lojuu järjetön määrä erilaisia kissanleluja. Eiköhän Moiralle paras lahja ole se, että on koko päivän saanut nukkua jonkun sylissä.

Juhlan kunniaksi julkaistakoon Moirasta muutama kuva, joita blogista ei ennestään löydy.


Moira ei toisinaan ole kovin kuvauksellinen...


Lisää kuvia Moirasta mamma lupaa laittaa, kunhan saa niitä tuolta ulkoisen kovalevyn kätköistä kaivella!

Kuten otsikko kertoo, vietämme tosiaan tänään tuplajuhlia. Tuplajuhlat siksi, että

Minnie täyttää tänään 6kk eli puoli vuotta!

Minnie siis on syntynyt 23.5.2010 ja koska puolivuotispäivä osui lähelle Moiran syntymäaikaa, päätimme viettää niitä yhdessä. Minnien ensimmäisen puolivuotisen kunniaksi julkaistaan kuvia Minnien ensimmäisiltä päiviltä ja nykyisiä kuvia, huomaatteko eron?


Ihka ensimmäinen kuva Minniestä kun neiti meille saapui 12 viikon iässä! (Ei paljon pelottanut kuljetushäkissä)

Ekoina päivinä Maxin kanssa syömässä


Minnie ja silmätulehdus...




 Verratkaapas tätä tohon aiempaan ruokailu-kuvaan!

Ja verratkaa Moiran ja Minnien nykyistä kokoeroa, tyttö kasvaa hyvää vauhtia!

Meillä siis jatketaan Minnien 1-vuotispäivän odottamista ja Moiran 8-vuotispäivän odottamista! Ennen niitä tosin vietetään Max-herran 3-vuotispäivää.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Ruokatesti : Kanansiivet


Henkilökunta teki vihdoin loistavan löydön asioidessa Musti ja Mirri -liikkeessä: pakastettuja, raakoja kanansiipiä, joita suositellaan kissojen raakaruoaksi. Pakastealtaasta löytyi ainoastaan vajaan kahden kilon jäinen möhkäle, joka sitten lähti emännän mukaan siltä seisomalta. Hintaa siivillä taisi olla 3,95€/kilo eli ei vallan mahdottomasti. Meidän perheessähän kanaa on aiemmin syöty lähinnä kanafileiden muodossa, mutta hintaa tollaselle file-ruokavaliolle tulee vähän turhan paljon, ja Herra Mäykysen merkinnän perusteella uskallettiin noita siipiä meille kokeiluun ottaa.


Ensimmäinen ongelma kuitenkin kohtasi, kun kökkäre saatiin pois pussista. Siivet nimittäin olivat todella tiukkaan kiinni toisissaan. Pieni järkytys emäntää kohtasi, kun osasta siivistä sojotti edelleen höyheniä... Kaupunkilaisen asennetta siis löytyy.


Muutamien pikku vastoinkäymisten ei kuitenkaan annettu pilata iloa, vaan mamma kävi taistoon apunaan veitsi ja metallivartinen paistinlasta. Sitä mukaan, kun klimppi vähän suli, saatiin siitä irti siipiä, jotka pakastettiin pienemmissä erissä. Muutaman tunnin työ vei aikaa ja niinä muutamana tuntina ehdittiin jo kirota BARF-ruokailu alimpaan helvettiin. Kissojen mielestä pari tuntinen tosin oli luultavasti vielä hirveämpää, kun keittiössä selvästi oli jotain hyvää, mitä ei heille välittömästi tarjottu.


Lopulta suurin osa siivistä saatiin uudestaan pakkaseen. Osan pakkasin muovisiin jäätelöpurkkeihin ja osan taas tollaseen pieneen muovipussiin. Laitoin vaan leivinpaperia väliin, niin on huomattavasti helpompaa toi sulatus tulevaisuudessa.


Sulamaan jätin parin kerran kanat. Yritin vähän noita isoimpia pieniä, mutta noi on yllättävän vaikeita rikkoa. Hirveen paljon pienemmiksi en noita saanut. Reilun tunnin kesti sulaminen ihan huoneenlämpöiseksi ja tunnin aikana kaikki kolme kissaa oli vuorollaan ja ryhmässä huutamassa keittiössä tiskipöydän alla.


Lopulta herrasväki sai kanansa sanomalehden päältä tarjoiltuna. Moira tosin kävi aluksi vain nuuhkaisemassa ja livahti sitten taas omille teilleen. Minnie ryhtyi saman tien jyrsimään mokomia kurjia kanoja ja Max taas tutkiskeli pientä kananpalaa pitkään ja hartaasti. Lopulta Max totesi, että kanat kelpaavat ja niitä sitten narskuteltiin luuta myöten ja sähistiin ja kehrättiin vuoronperään. Tosin itse luuta Maxkaan ei viitsinyt ryhtyä jyrsimään, vaikka ne jätettiinkin esille vielä, kun muut kanat oli popsittu. Minnietä taisi vähän hämmentää moiset ruoat, neiti kun leikki kovasti kanoilla ja viskoi niitä ympäriinsä, muttei oikein ymmärtänyt niitä syödä.


Lopulta Moirakin uskaltautui maistamaan siipiä, mutta maistamiseksi se sitten jäikin. Moirahan on meidän perheen nirsoilija, jolle kelpaa vaan tietyt märkäruoat ja jauheliha. Ei siis paljonkaan yllättänyt, että Moira ei kanansiiville lämmennyt.

Meillä siis ensimmäinen kanansiipi-kerta sujui kaiken kaikkiaan melko hyvin. Samanlaiseen menestykseen ei päästy kuin Herran Mäykynen kanankaulojensa kanssa, mutta ehkä se tästä vielä. Minnie on hieman hidas lämpenemään uusille ruoille, mutta seuraavilla kerroilla ruokahalu aina vaan kasvaa, joten ehkäpä sulatan tuolta uuden erän kanansiipiä kohtapuoliin herrasväelle maisteltavaksi.

Miten teillä muilla raakaruokaa syövillä kissaperheillä on sujunut noiden luullisten lihojen suhteen ja mitkä on teillä ehdottomia lemppareita?